27.11.2008 22:03 | Päivitetty: 28.11.2008 1:12
Pekka Pohjola (1952-2008) oli monipuolinen muusikko ja säveltäjä, jonka tuotanto ulottui rockista klassiseen
Säveltäjä ja basisti Pekka Pohjola on kuollut, kertoo Yle.
Vuonna 1952 syntynyt Pohjola oli vuosikymmenien ajan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista muusikoista ja säveltäjistä. Häntä pidettiin yleisesti yhtenä Suomen parhaimmista basisteista.
Pekka Pohjola kuului tunnettuun Pohjoloiden musiikkisukuun. Hänen isänsä oli kuoronjohtaja Ensti Pohjola ja setänsä Erkki Pohjola merkittävä suomalainen kuoromies ja musiikkipedagogi.
Musiikkisuvun odotukset toivoivat Pohjolasta klassista viulistia. Taitavana miehenä hän osallistui 1970-luvun alussa Kuopion viulukilpailuihin, mutta hävisi Mikko-Ville Luolajan-Mikkolalle kalkkiviivoilla.
Pohjola nousi maineeseen 1970-luvun alussa Wigwam-yhtyeessä. Pohjola teki myös useita fuusiojazz-tyylisiä, hieman fantasiahenkisiä soololevyjä, kuten Pihkasilmä kaarnakorva, Keesojen lehto ja Harakka Bialoipokku, joka oli Yleisradion vuoden levy 1974.
Pohjola tunnettiin osaavana sovittajana ja monipuolisena studiomuusikkona. Lisäksi Pohjola kiersi Eurooppaa Mike Oldfieldin taustabändissä.
Myös Frank Zappa ehdotti Pohjolalle yhteistyötä.
Klassisella ja rockilla on selkeät sukupuunsa, kirjoitti Jukka Hauru Helsingin Sanomissa vuonna 2001 arvoidessaan Pohjolan kolmattatoista soololevyä Views.
"Pohjolan musiikin ainekset sijoittuvat paljon enemmän levälleen. Hänen alitajuntaansa on piirtynyt kuvia vanhoista keskiajan virsistä, pohjalaisista kansanlauluista, Beatlesista, Frank Zappasta, sinfoniasta, jazzista, Weather Reportista ja rockista.
Kenraalibasistin musiikin tunnistaa jykevistä bassolinjoista, jotka nousevat ja laskevat suomalaisen tasaisesti kuin vuodenajat. Muita pohjolamaisuuden määreitä ovat harmonisuus, tasarytmisyys, kurinalaisuus, sarjakuvamaisuus, toisto, yksinkertaisuus, jopa naiivius - kaikki kirosanoja mutkikkaalle änkyrämodernismille", Hauru luonnehti.
Muusikkojen suku jatkuu Pekka Pohjolan pojissa. Trumpetisti Verneri Pohjola on viime aikojen kehutuimpia jazz-muusikkoja Suomessa. Hän soittaa muun muassa pasunistiveljensä Ilmari Pohjolan vetämässä Silvio-yhtyeessä. Isänsä kanssa pojat ehtivät esiintyä viimeksi Pori Jazzissa vuonna 2004.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi