Peliyhtiöt painostavat toimittajia

Illanvietto Toscanassa näytti sujuneen hyvin. Isännät ottivat vieraat vastaan Medici-suvun aikoinaan käyttämässä kivihuvilassa. Ruokaa riitti ja viini virtasi.

Isäntä oli peliyhtiö Ubisoft ja vieraina pelitoimittajia ympäri maailmaa. Yhtiö esitteli journalisteille uutta Assassin's Creed 2 -peliä.

Pelitoimittaja Ville Arvekari kertoi matkastaan yksityiskohtaisesti Pelaaja-lehden blogissa.

"Puitteet olivat siis sangen hulppeat", hän arvioi.

Pelifirmat eivät ole säästelleet rahojaan pitäessään toimittajia hyvänä.

Palattuaan kotimaahansa toimittajat kirjoittavat innostuneita ennakkojuttuja kohta ilmestyvästä pelistä.

Nämä niin sanotut preview-jutut ovat pelimedioissa normaali käytäntö. Ne ovat myös yksi tavoista, joilla pelibisnes vaikuttaa pelimediaan.

"Koko ajan on käynnissä ennakkojuttu-huutokauppa", kertoo Pelit-lehden päätoimittaja Tuija Lindén.

"Mulle soitetaan ja kysytään, annanko kannen ja kuinka monta sivua annan tälle pelille. Jos en lupaa mitään, saattaa käydä niin, että keskustelu loppuu ja juttu menee kilpailijalle."

Kilpailijoita Pelit-lehdellä on Suomessa kaksi: Pelaaja ja Game Reactor.

Lindénin mukaan ennakkojuttumatkojen pahimmat ylilyönnit ovat jääneet jo taakse. "Meno oli ennen paljon villimpää."

Sitä menoa kuvailee eräs pitkään pelimediassa toiminut suomalainen: "Olen ampunut erilaisilla aseilla, ajanut erilaisilla ajoneuvoilla, syönyt kaikkia erilaisia ruokia, kaikki preview-matkoilla."

Ohjeita näiden juttujen sisällöstä ei tietenkään sanella suoraan. Vaikutus on hienovaraisempaa, kun piirit ovat pieniä ja kaikki keskenään kavereita.

"Ollaan hyvää pataa, syödään ja juodaan. Sitten kun kerrotaan näistä jutuista, niin oletetaan, että kirjoitetaan suopeasti", kertoo pelialan pr-puolella työskentelevä suomalainen.

Pelitutkija Tanja Sihvosen mielestä peliala pitää pelimediaa otteessaan säätelemällä samaan aikaan sekä yksinoikeudella annettavaa aineistoa että markkinarahoja.

"Pojat kirjoittavat pojille, pelialan rahoittamana. He käsittelevät kritiikittömästi sitä aineistoa, jota peliala on heille antanut."

Peliala käyttää hyväkseen pelimedioiden välistä kilpailua.

"Pelifirmat luovat keinotekoisia rajoja ja nostavat tietyt tyypit luottovartijoikseen", Sihvonen kuvailee.

Pelaaja-lehden päätoimittaja Thomas Puha tuntee alan tekijät.

"Mulla ei ole hirveää eroa henkilökohtaisen elämän ja työn välillä. Mä olen aina töissä ja mulla on hyviä ystäviä alalla, kustantajapuolella tai pelintekijöinä."

Lehdet kilpailevat yksinoikeudella saatavista jutuista. "Pitää tehdä töitä sen eteen, että saa jotain ennen kuin toinen", Puha sanoo. "Hyvät suhteet tietenkin auttaa."

Kun lehti on julkaissut ensin pitkän ennakkojutun pelistä, parin numeron päästä on vuorossa arvostelu pelistä.

Pelifirmat yrittävät hanakasti vaikuttaa myös arvioihin. Yleinen käytäntö on, että valikoidut mediat pääsevät kokeilemaan peliä reilusti ennen sen ilmestymistä.

Silloin päätoimittaja joutuu sopiman ehdoista, vaikka että arvion saa julkaista 10. päivä, paitsi jos pistemäärä on vähintään 90. Tällä pidetään huoli, etteivät huonot arviot pääse vaikuttamaan ensimmäisten viikkojen myynteihin.

"Se on pöyristyttävää. Sopimuksilla pelleillään niin, että on sula mahdottomuus saada arviota julkaistuksi seuraavassa lehdessä", päätoimittaja Lindén sanoo.

Pelimedialle on tärkeää saada keskeiset arviot julki ajoissa. Niillä lehdet elävät tai kaatuvat.

Lindén sanoo, että hän välillä joustaa firmojen sopimuksista. Seuraavan pelin arvostelukappale täytyykin sitten ehkä käydä ostamassa kaupasta ilmestymispäivän jälkeen, ja arvio ilmestyy myöhässä.

Suomalainen pelimedia on melko hyvätapaista. Täällä ei esimerkiksi ole erotettu arvostelijaa kielteisen arvion takia. Tanja Sihvonen tietää maailmalta useita tällaisia tapauksia.

Suomalaisetkin pelitoimittajat kertovat muista painostuskeinoista. Yksi alkoi saada tietyn firman pelejä postissa pari viikkoa muita toimittajia myöhemmin, kun oli arvioinut kriittisesti firman pelejä.

Toinen taas kertoo, että kun hän oli arvioinut negatiivisesti erästä peliä, peliyhtiöstä otettiin yhteyttä päätoimittajaan ja esitettiin toivomus, ettei toimittaja enää arvioisi heidän pelejään.

Pr-puolelta löytyy hyvinkin kyynistä näkemystä alan todellisuudesta.

Peliyhtiöiden mainosrahat kuulemma kelpaavat pelimedialle, sisältöönkin vaikuttamaan. "Kuluttaja yllättyisi, jos tietäisi, miten paljon juttuja on rahalla hankittu."

Päätoimittaja Lindén tietää, että peliyhtiöiden pr-edustajat saavat provisiota sen mukaan, miten yhtiöiden pelit näkyvät hänenkin lehtensä kannessa. Vaikka hän itse kansista päättääkin.

Peliyhtiöillä on valtavat paineet tehdä tulosta.

Uutuuspeli maksaa 60 euroa, joten ostopäätöstä mietitään tarkempaan kuin elokuvalipun tai levyn kohdalla.

Alan seuraaminen on käytännössä lähes täysin pelimedian käsissä, sillä harvasta pelistä julkaistaan arvioita valtamedioissa, kuten vaikkapa elokuvista.

"Me pystytään nostamaan peli listoille tai pudottamaan se unohduksiin", kertoo Lindén.

Pr-puolella toimiva lähde on eri mieltä: "Arvioilla ei ole merkitystä. Jälleenmyyntipuolella ne todelliset kikat tehdään."

Pelimedia saa osittain syyttää tilanteesta itseään.

"Tämä ala on ollut hyvin kehittymätöntä, nuorten kundien ala, jota on tehty kaverilta kaverille", Lindén arvioi ongelmallisten käytäntöjen juuria.

Tutkija Sihvonen ei säästele sanojaan pelijournalismin tilasta.

"Pelijournalismia ei ole koskaan ollutkaan", hän lataa. "Alusta asti pelilehdet ovat olleet markkinointia varten tehtyä sidosryhmäviestintää."

Käytännössä kaikki pelitoimittajat ovat tulleet alalle pelitaustan kautta. Heillä ei yleensä ole journalistista koulutusta eikä juurikaan kokemusta työskentelystä muussa mediassa.

Pr-puolella pelialaa pidetäänkin helppona kenttänä.

"Pelimedialle on helpompi saada asioita läpi. Siellä ei ole samanlaisia ohjeita kuin muussa mediassa", pr-henkilö kertoo. "Soittaa kenelle tahansa niin ovat innoissaan, kun pääsevät pelaamaan uutta peliä."

Päätoimittaja Puha sanoo avoimesti, että pelitoimittajia motivoi rakkaus pelaamiseen.

"En mä sitä ole koskaan peitellyt, että me pelitoimittajat ollaan tämän systeemin pohjalla. Me tehdään tätä sydämellä, ja jos kustantaja ei lähetä meille materiaalia, niin ei meillä ole mitään."

Vaikka pelimedia kärsii yhä poikataustastaan, bisnes on ajat sitten kasvanut aikuiseksi.

Pelit ovat elokuva- ja musiikkialan kokoista viihdeteollisuutta. Ne eivät ole enää nörttien hommaa, vaan valtavirtaa.

Pelimedia muovaa nuorten suomalaistenkin käsitystä siitä, mikä on toimittajan ja kriitikon tehtävä, ja mikä on median suhde sen käsittelemään teollisuudenalaan.

"Ehkä tässä onkin journalismin tulevaisuus", tutkija Sihvonen heittää.

"Raha liikkuu, hyvät bileet oli, tässä on kuvamatskua."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi