perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Petroskoin teatteria uhkaa lakkauttaminen

31.3.2010 14:55

Petroskoi. Petroskoin kansallinen teatteri Venäjän Karjalassa häädetään pois nykyisestä toimipaikastaan. Päätöksen asiasta on tehnyt tasavallan kulttuuriministeriö. Uusia tiloja teatterille ei ole tiedossa.

Teatterin johtaja Sergei Pronin sanoo tiedotteessaan päätöksen merkinnevän sitä, että kansallinen teatteri halutaan pyyhkiä kokonaan pois Karjalan teatterikartalta. Päätöstä on hänen mukaansa perusteltu sillä, että teatteri ei ole taloudellisesti kannattava eikä sillä ole omaa katsojakuntaa.

Pronin ja teatterilaiset pitävät perusteluja kummallisina. Viime vuonna teatterin yli 250 esityksessä kävi lähes 40 000 katsojaa. Pronin muistuttaa, että teatteri on Karjalan kulttuurin tärkeitä tukipilareita ja edistää sekä karjalaista että suomalaista kulttuuria.

Hän lisää, että Karjalan tasavallassa on viime vuosina puhuttu paljon kansallisen kulttuurin ja sen kielten syrjinnästä.

"Meidän on vaikea ymmärtää mistä tämä kaikki johtuu, mutta olemme valmiita puolustautumaan", sanoo Pronin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.