19.3.2010 12:30
Varhaisteini Eero on onnenpoika. Ensin hän sai oman sarjakuva-albumin. Sen jälkeen hänelle myönnettiin Sarjakuva-Finlandia.
Eero-hahmon piirtäjä Petteri Tikkanen vastaanotti palkinnon perjantaina Tampereella Tampere kuplii -sarjakuvatapahtumassa.
Palkinto, suuruudeltaan 5 000 euroa, jaettiin nyt kolmatta kertaa. Tänä vuonna voittajan valitsi kirjailija Matti Rönkä.
Eero on Tikkasen Kanerva-albumeista tuttu pikkupoika. Tikkanen halusi kääntää välillä näkökulmaa.
"Kun mies kertoo pojan kautta tarinan, ollaan oikeiden asioiden äärellä. Hahmossa on varmaan kaikuja minusta."
Tarinassa Eero havahtuu yhtäkkiä Kanervan naiseuteen ja kaikkiin muihinkin tisseihin ympärillään. Hän värjää hiuksensa mustiksi ja hakee kirjastosta tyttöjen iskuoppaan.
Kun Kanerva-albumit käsittelivät lapsuutta, nyt rummutetaan teini-iän portteja.
"Minulta on kysytty, miksi en käsittele omanikäisiäni ihmisiä", sanoo Tikkanen, 34. "Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä, kun olen saanut etäisyyttä."
Eero on yhtä aikaa koominen ja koskettava. Pojan kasvoilla on tuima rypistys, mutta maskin alla hämmentää. Täysikuun keskelle ilmestyy nänni.
Sarjakuva-Finlandia merkitsee lisävuosia Eerolle.
"Lupasin itselleni, että jos saan palkinnon, Eeron tarina jatkuu", sanoo Tikkanen. "Nyt on kuvattu polkupyöräikä. Seuraavaksi tulee mopoikä ja sitten autoikä."
"Sarjakuvissa usein jäädytetään hahmot tietyn ikäisiksi. Minusta on kiva antaa tyyppien kasvaa."
Sarjakuva-Finlandian voittajan Petteri Tikkasen haastattelu lauantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi