perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla
ARVIOITA Damon & Naomi ja Henri Seger Kuudennessa linjassa.

Pienimuotoisia tulkintoja kauniista kappaleista

Julkaistu: 18.5.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri

konsertti. Kulttiyhtye Galaxie 500:n hajottua 1990-luvun alussa sen rumpali Damon Krukowski ja basisti Naomi Yang ovat jatkaneet kohta 20 vuotta duona, levynsä saatesanojen mukaan vähän vahingossa.

Hyvä niin. Damon & Naomi -duon ensimmäinen konsertti Suomessa oli kaunista kuultavaa. Euroopan-kiertueen päätös Kuudennessa linjassa sopi lämpimän sunnuntain sateiseen iltaan erinomaisesti.

Bostonilaiset Damon ja Naomi esittävät herkkävireistä folkpoppia. Damonin akustisen kitaran ja Naomin koskettimien pelkistetty sointi olisi voinut käydä ohueksi, elleivät kappaleet olisi vahvoja ja yhteislaulu vetoavaa.

Illan paras numero oli heti toisena kuultu laulu Ueno Station, joka kertoi rautatieasemasta Tokiossa. Sinne saapuvat Japanin köyhästä pohjoisosasta töitä hakemaan tulevat miehet.

Damon lauloi kappaleen yksin ja venytteli ääntään todella hienosti. Siihen verrattuna Naomi lauloi vienosti.

Välillä muisteltiin maaliskuussa kuollutta Alex Chiltonia, ansiokasta ja arvostettua lauluntekijää. Ylimääräisenä kuultiin Leonard Cohenia.

Lämmittelijänä oli suomalainen Henri Seger, joka esitti niin ikään edesmenneen, vuonna 2003 vain 34-vuotiaana kuolleen Elliott Smithin hienoja kappaleita. Seger hoiti osuutensa tyylikkäästi.

Illan pienimuotoisissa esityksissä kohtasivat siis useiden lauluntekijöiden hengentuotteet, joita esitettiin erittäin tunnelmallisesti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.