15.3.2009 21:15
BARCELONA. Omalaatuisella Sagrada Família -kirkolla on aina ollut vastustajansa.
"Tämä moderni katedraali on yksi maailman hirvittävimmistä rakennuksista", kirjoitti George Orwell vuonna 1938 Espanjan sisällissodasta kertovassa teoksessaan Katalonia, Katalonia! (Homage to Catalunya).
"Toisin kuin useimmat Barcelonan kirkot se ei ollut vaurioitunut vallankumouksessa. Sanottiin että se oli säästetty 'taiteellisen arvonsa' takia. Anarkistit osoittivat mielestäni huonoa makua jättäessään räjäyttämättä sen kun heillä kerran oli siihen tilaisuus", Orwell ilakoi.
Antoni Gaudín Sagrada Famíliasta on tullut Barcelonan maamerkki ja turismin vetonaula. Kaupungista on levinnyt maailmanlaajuinen Gaudí-kultti ja innokkaimmat ajavat erakkoarkkitehdin autuaaksi julistamista Vatikaanissa.
Rakentaminen alkoi vuonna 1882. Gaudí astui työmaan ohjaksiin vuotta myöhemmin ja muokkasi uuteen uskoon ensimmäisen arkkitehdin Francisco de Paula del Villarin piirustuksia.
Gaudín menehtyessä 1926 valmiina oli vain yksi kellotorni ja yksi sisäänkäynti. Rakentamista päätettiin jatkaa ilman mestaria.
Jo 1960-luvulla arveltiin, että Barcelonaan ei tarvittu toista jättikirkkoa kaupungin katedraalin rinnalle vaan pikemminkin pieniä seurakuntakirkkoja marginaalisiin kaupunginosiin.
Oikeistodiktatuurin aikana Francisco Francon sotilasvalta yritti hyötyä kirkosta omiin tarkoitusperiinsä.
Monet barcelonalaiset ovat lopen kyllästyneitä kirkkorakentajiin, jotka ovat kyenneet lamaannuttamaan kirkon editse kulkevan luotijunaradan rakentamisen.
Sisätilojen lupaillaan valmistuvan lähikuukausina, mutta julkisivuun menee yhä vuosia.
"Vaatimukset rakentamisen pysäyttämisestä tulevat myöhään. 75 prosenttia Sagrada Famíliasta on rakennettu. Enää ei ole mahdollista palata takaisin", taidehistorioitsija ja -kriitikko Daniel Giralt-Miracle sanoo.
Hän muistuttaa, että nykymenetelmiä on kiittäminen uudesta Gaudí-tiedosta.
"Katalonian teknillinen korkeakoulu on uusien teknologioiden avulla auttanut löytämään Gaudín geometrisen kaanonin, jota voi verrata Le Corbusierin modulor-järjestelmään."
Modulor-järjestelmällä viitataan Le Corbusierin kehittämään ihmisruumiin suhteisiin perustuvaan mittajärjestelmään.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi