sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Pipefestista tuli Pohjoismaiden suurimpia hiphop-tapahtumia

29.7.2010 23:29

Ville Keränen

Asa esiintyi Vuokatin Pipefestissä kesällä 2006.

Asa esiintyi Vuokatin Pipefestissä kesällä 2006.

Vuokatissa järjestettävästä Pipefestista on kasvanut yksi Pohjoismaiden suurimmista hiphop-tapahtumista.

Vuonna 2001 ensimmäisessä Pipefestissa oli alle 2 000 kävijää. Tänä viikonloppuna tapahtumaan odotetaan 10 000 vierasta.

"Olen edelleenkin tästä kulttuurista innostunut. Tämä on meidän työleiri. Hyvien ystävien kanssa nähdään kerran vuodessa ja tehdään tapahtuma siinä sivussa", sanoo Pipefestin projektipäällikkö Anu Manner.

Nyt 27-vuotias Manner oli mukana parinkymmenen nuoren porukassa, joka järjesti ensimmäisen Pipefestin. Monet heistä luovuttivat, koska tapahtuma tuotti rutkasti tappiota. Mutta Manner ei lannistunut. Nyt tapahtuma on hänelle rakas harrastus.

"Me halutaan, että Pipefest pysyy sympaattisena ja kotikutoisena festivaalina", hän sanoo.


Lisää tapahtumasta perjantain Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.