14.5.2009 13:47
Tiedostolatauspalvelu Pirate Bayn tukijat ovat aloittaneet erikoisen hyökkäyksen levy-yhtiöitä edustavaa lakitoimistoa vastaan. Uutispalvelu Cnetin mukaan ruotsalaiselle lakitoimistolle virtaa yhden kruunun eli 10 sentin verkkomaksuja. Maksutulva uhkaa tulla toimistolle lopulta kalliiksi.
Cnetin mukaan Peter Danowskyn lakitoimisto voi vastaanottaa kuukaudessa tuhat maksua ilmaiseksi. Tämän jälkeen joutuu Nordean pankkisääntöjen mukaan maksamaan maksuista 16 senttiä jokaista laskua kohden.
Lisäkuluja yhtiölle voi koitua yllättävistä kirjanpitokuluista. Ruotsin lain mukaan yhtiöltä voidaan myös alkaa periä maksuja takaisin, mikäli toimeksiannot on tehty väärin perustein.
Danowsky vahvisti Cnetille, että pikkusummia on alkanut kertyä yhtiön tilille. Danowsky pitää toimintaa rikollisena ja harkitsee kääntymistä poliisin puoleen.
Danowsky edustaa levy-yhtiöitä Pirate Bay -jutussa, jonka ensimmäinen tuomio annettiin vajaa kuukausi sitten. Palvelun ylläpitäjät tuomittiin vuoden vankeusrangaistuksiin ja kolmen miljoonan euron korvauksiin. Jutun käsittely jatkuu ylemmissä oikeusasteissa.
Danowskyn toimiston häirinnästä kertoi ensimmäisenä Tietokone-lehti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi