13.2.2008 22:33
tukholma. "Viiden, ehkä kymmenen vuoden päästä tämän puhelimen muistiin mahtuu suunnilleen kaikki musiikki, mitä maailmassa on ikinä tehty. Yksi nappulan painallus, ja voin lähettää sen kaikille tässä kuppilassa. Miten ihmiset kuvittelevat estävänsä tämän?"
Rick Falkvinge, Piratpartiet-puolueen perustaja istuu tukholmalaisessa kahvilassa. Hän perusti puolueen vuoden 2006 alussa ajamaan vapaata tiedostojensiirtoa.
Tekijänoikeuskysymys on politisoitunut. Ruotsissa aiheesta on keskusteltu jo vuosia.
Ilmapiiriä on länsinaapurissa kuumentanut Pirate Bay, 2004 perustettu verkkosivu, jonka kautta voi ladata toisten käyttäjien koneilta tiedostoja, kuten musiikkia tai elokuvia. Useiden arvioiden mukaan jopa miljoonaa ruotsalaista lataa verkosta tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa korvauksetta.
Poliittinen paine ongelman ratkaisemiseen on suuri. Tammikuussa kymmenen maltillisen kokoomuksen kansanedustajaa julkaisi Expressenissä kirjoituksen, jossa he vaativat tiedostojensiirron vapauttamista. Myös tiukan valvonnan puolesta puhutaan.
Piratpartietin pääviesti on, että nykyaikaisten tekijänoikeuslakien valvominen verkkomaailmassa uhkaa ihmisten perusoikeuksia. Henkilökohtaiset viestit liikkuvat verkossa samanlaisina paketteina kuin viihdetuotteet.
"Emme voi elää yhteiskunnassa, jossa jotain ei voi siirtää yksityisessä kommunikaatiossa. Kopiokoneiden tultua kirjankustantajat sanoivat, että kopiokone pitää kieltää, koska kirjan voi kopioida ja lähettää kirjeessä eteenpäin. He eivät sentään vaatineet kirjeiden avaamista. Nämä ihmiset vaativat sitä", Falkvinge sanoo ja viittaa tekijänoikeusjärjestöjen vaatimuksiin valvoa verkkoliikennettä.
Hänen mielestään taustalla on uuden teknologian aiheuttama suuri murros, jonka kauaskantoisia seurauksia ei vieläkään täysin ymmärretä.
Piratpartiet vaatii, että ei-kaupallinen tiedostojensiirto pitää vapauttaa kokonaan. "Me emme vaadi muutosta todellisuuteen, vaan karttaan, että se vastaisi todellisuutta. Ihmiset lataavat niin paljon kuin ehtivät. Riski jäädä siitä kiinni on pienempi kuin saada salamanisku", Falkvinge sanoo.
Teleyhtiöistä halutaan nettipoliiseja 13.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi