sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

Pirate Bayn kannattajat hakkeroivat nettisivuja

19.2.2009 14:21

Tukholma. Hakkerit ovat iskeneet ääniteteollisuuden kansainvälisen etujärjestön Ifpin internetsivuille kesken Tukholmassa meneillään olevan Pirate Bay -sivuston oikeudenkäynnin.

Uudeksi sukupolveksi itseään kutsuva ryhmä pani sivustolle keskiviikkoiltana viestin, jossa Pirate Bay -oikeudenkäynnin syyttäjää Håkan Roswallia kehotettiin "lopettamaan valehteleminen". Viestin mukaan hakkerointi oli myös "sodanjulistus piratisminvastustajille".

Yksi Pirate Bay -jutun syytetyistä, Peter Sunde, on kuitenkin valittanut hakkeroinnin vain tekevän hallaa syytetyille.

"Jos haluatte auttaa meitä, olkaa kilttejä ja lopettakaa hyökkäykset", Sunde kirjoitti blogissaan.

Ifpi poisti hakkerien jättämän tekstin pian sivuiltaan ja sulki ne väliaikaisesti.

Ifpi edustaa sivujensa mukaan noin 1 300 äänitetuottajaa yli 70 maassa. Pirate Bay taas on tiedostojen seurantapalvelin, jonka kautta voi etsiä ja ladata esimerkiksi musiikkia ja elokuvia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.