lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Pohjois-Helsingin musiikkiopiston opettajien irtisanomisia selvitetään

21.12.2006 22:10

Pohjois-Helsingin musiikkiopisto irtisanoi joulukuun alussa kuusi vakituista tuntiopettajaansa tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten. Irtisanomiset astuvat voimaan kesäkuussa 2007.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ selvittelee asiaa ryhtyäkseen mahdollisesti oikeustoimiin ja työsuojelupiiri on jättänyt koululle selvityspyynnön.

Opisto on yksityinen kannatusyhdistyksen ylläpitämä taideoppilaitos, jolla on yli 700 oppilasta.

Irtisanomisperuste on laiton, mikäli ennen tai jälkeen irtisanomisen on otettu työntekijä vastaaviin tehtäviin. Ainakin eräs määräaikainen työsuhde on OAJ:n käsityksen mukaan vakinaistettu opistossa äskettäin, mikä rinnastuu uuden työntekijän ottamiseen.

"Siitä me ollaan kyllä eri mieltä", toteaa Pohjois-Helsingin musiikkioppilaitoksen rehtori Pekka Niemi. Hän ei ole tietoinen työsuojelupiirin selvityspyynnöstä.

"Kaikki irtisanomiset ovat kohdistuneet OAJ:n jäseniin, mukana on muun muassa paikallisyhdistyksen puheenjohtaja, entinen luottamusmies ja hallituksen jäsen", kertoo työmarkkina-asiamies Pekka Pankkonen OAJ:stä. Tämä on rehtorin mukaan sattumaa. Yhden viulunsoiton- ja viiden pianonsoitonopettajan irtisanomisperuste on hänen mukaansa taloudellinen. Viulussa on ollut Niemen mukaan oppilasvajausta, pianonsoitonopetus taas on kaikkein kalleinta järjestää. Kysyntä on myös painottumassa enemmän rytmimusiikin kuin klassisen puolelle.

"Olemme yrittäneet edetä neuvottelureittiä, mutta yrityksiin ei ole vastattu. Luottamusmiehen kohtelu on myös ollut opistossa epäasiallista", Pankkonen sanoo.

Niemen mukaan tämä ei pidä paikkaansa.

Viime kesänä Pohjois-Helsingin musiikkiopisto lomautti koko opettajakuntansa kuukaudeksi, kesäloman aikana. "Kuukauden lomautus kesälomalla ja kuuden opettajan irtisanominen kertovat, että koulun taloudenpidossa on jotakin pahasti vialla", Pankkonen sanoo.

Niemen mukaan musiikkiopiston talousvaikeudet johtuvat Helsingin kaupungin vähäisestä toimintatuesta ja juontavat jo vuosituhannen vaihteeseen. Ennen valintaansa rehtoriksi Niemi istui Pohjois-Helsingin musiikkiopiston hallituksessa.

Kun rehtori vaihtui muutama vuosi sitten, Niemi nimitettiin toimeen. Paikka ei ollut julkisessa haussa.

"Kaupungilta saamamme tuki on noin kahdeksan euroa per tuotettu tunti, kun se joillekin muille lakisääteisille opistoille Helsingissä on yli 20 euroa. Vuositasolla menetämme yli 100 000 euroa ja kymmenen vuoden aikana miljoona euroa", Niemi laskee.

"Ero ei ole näin iso", sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Kaarlo Vihinen. Hänen mukaansa opiston talousvaikeuksien yhtenä suurena syynä on se, että opisto on kasvattanut opetusvolyymiä ajattelematta etteivät tulot nouse.

Internetsivuillaan opisto kertoo, että vuonna 2005 alijäämä oli 158 049 euroa. Vuoden 2007 talousarviossa se on jo 220 000 euroa ilman merkittäviä säästötoimenpiteitä. Rehtori Niemi kiistää, että alijäämän syntyyn olisi vaikuttanut osaltaan se, että musiikkiopisto tuomittiin vuosina 2004 ja 2005 yhteensä liki 72 000 euron korvauksiin laittomista irtisanomisista.

Hän pitää tähän asiaan viittaamista vain "propagandistisesti hyvänä iskulauseena". Niemen mukaan 72 000 euroa on "mitätön summa taloustilanteeseen suhteutettuna".

Yksi nyt irtisanoituista on opistossa päätoimisena tuntiopettajana yli 25 vuotta toiminut Tarmo Rosenlund, 50. Hän ihmettelee pitkään koulussa työskennelleiden opettajien irtisanomisia, sillä Pohjois-Helsingin musiikkiopistoon on 2000-luvulla palkattu useita uusia opettajia.

Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä irtisanottujen opettajien toimintaan. Sen sijaan vanhemmat ovat arvostelleet sitä, ettei heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa musiikkiopiston toimintaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.