KUVAT Anssi Kasitonni, Jani Leinonen ja Katja Tukiainen: 8140 kg 15.8.saakka TR1:ssä (Väinö Linnan aukio 13, Tampere). Ti-pe 9-17, la-su11-18.

Poikahuumoria, vaaleanpunaista vai houre-Muumeja?

Julkaistu: 14.7.2010 lehdessä osastolla Kulttuuri

A A

Veikko Halmetoja

Katja Tukiainen: Exclusively for Platinium Members of Katja Tukiainen Fan Club, 2009, video.

Katja Tukiaisen (s.1969) maalausten teemat ovat kirkastuneet parin viime vuoden sisällä. Vaaleanpunainen hattaramaailma pitää entistä osuvammin ja kypsemmin sisällään myös unelmien kääntöpuolen.

Tukiainen käsittelee valtaa ja hyväksikäyttöä. Hän käsittelee tuotteistamista, kaiken kaupallistumista ja lapsuuden loppua. Hän lainaa suvereenisti japanilaisen sarjakuvan estetiikkaa ja yhdistää sen nykymaalaukselle tyypilliseen laveuteen. Lopputulos on yllättävän persoonallinen ja erityisen tunnistettava.

Tukiainen on sukua Yoshitomo Naralle ja Shintaro Miyakelle, mutta hän ei ole heidän seuraajansa vaan toimii rinnalla. Hän viittaa suoraan samaan alkuperäiseen kuvastoon kuin mainitut japanilaiset maalarit.

Tänä vuonna hän toteuttaa valtavien seinämaalausten sarjaa eri puolelle Suomea. Paradise-sarjan b-osa on maalattu Tampereelle TR1-näyttelyhalliin, ja siinä yhdistyvät makeus ja rivous: kaiken salliva fantasia. Katja Tukiainen -nimistä kokonaistaideteosta avaa hienosti videoteos, jossa taiteilija itse tanssii niukasti pukeutuneena hahmojensa kaltainen naamio päässään.

Video on suunnattu taiteilijan faneille. Se jättää hienolla tavalla ilmaan kysymyksen siitä, missä määrin video on tarpeen tulkita ironiana ja missä määrin sen voi ottaa aitona osana taiteilijatuotetta.

Tukiaisen kanssa näyttelyssä ovat mukana Anssi Kasitonni (s.1978) ja Jani Leinonen (s.1978). Kolmikko on nuoren suomalaisen nykytaiteen kärkihahmoja. Heitä yhdistää moniulotteinen huumori ja groteski visuaalisuus. Heitä tekee mieli kutsua pop-taiteen uusimmaksi sukupolveksi, mutta voi olla, ettei määritelmä viehätä heitä itseään.

Kasitonnin osuus on kokonaisuuden laajin. Häneltä on mukana sekä uusia teoksia että jo klassikoksi muodostuneita töitä kuten K.I.T.T. -auton vapaailta. Kasitonni luottaa poikahuumoriin ja ITE-taiteelle tyypilliseen askarteluun.

Käsittelemällä populaarikulttuurin ilmiöitä hän pystyy käsittelemään samanaikaisesti sukupuolinormatiivisuutta, kuvanveistotaiteen kliseitä ja kansainvälistä politiikkaa. Hän ei ole turhan hienovireinen, mutta teoksiin sisältyvä nauru on sisällytetty moneen eri kerrokseen. Pinnan alle jäävä nauru on makeinta.

Leinonen hallitsee näyttelyhallin päätyseinää mustalla seinämaalauksella. Teoksen nimi on Vaarallinen juhannus, ja se käyttää hyväksi tuttua muumikuvastoa. Suloisen idyllin kääntöpuoli pitää sisällään seksiä ja kuolemaa sekä levottomia houreita.

Provokatiivisuus nojaa osuvasti muumien omaan toiseuteen. Tove Janssonin romaaneissa on pinnanalainen maailma, jota tutkitaan paljon mutta josta tehdään vain vähän uusia tulkintoja.

Irvailevasta ensivaikutelmasta huolimatta Leinosen teoksen voi nähdä myös kunnianosoituksena. Muumit kestävät hyvin sen, että niitä kohdellaan nykytaiteen materiaalina.

Yhteisnäyttelyn erikoisuus ovat taiteilijoiden suunnittelemat uniikkitatuoinnit, joita yleisö voi ostaa. Muisto näyttelykäynnistä kestää siten lopun elämän. Hämmästyttävää on, että suuri osa tatuoinneista on myyty.

Voimme siis nähdä katukuvassa ihoon piirrettyjä vaaleanpunaisia sarjakuvatyttöjä. Tätä taidetta pystyy keräämään sellainenkin, joka ei halua omaisuutta taakakseen.