lauantai 20.3.2010 | Aki, Kim  Onnittele e-kortilla

Poliisi odottaa Korhosen rikosilmoitusta

3.10.2008 11:23 | Päivitetty: 3.10.2008 12:02

Mikko Stig / lehtikuva

Journalistilehden entinen päätoimittaja Johanna Korhonen vanhalla työpaikallaan Helsingin Hietaniemessä keskiviikkona.

Journalistilehden entinen päätoimittaja Johanna Korhonen vanhalla työpaikallaan Helsingin Hietaniemessä keskiviikkona.

Helsingin poliisi odottaa Lapin Kansan päätoimittajan pestistä potkut saaneen Johanna Korhosen rikosilmoitusta ennen kuin se alkaa tutkia tapausta, kertoo rikostarkastaja Markku Nisula Helsingin Sanomille.

"Jos sellaista ei tule, poliisin on mahdollista alkaa tehdä omia kyselyjä tapauksesta."

Ilta-Sanomat kertoi perjantaina, että poliisi saattaa aloittaa asiasta esitutkinnan työsyrjinnän perusteella, vaikka Korhonen ei tekisi rikosilmoitusta.

Työsyrjintä on virallisen syytteen alainen rikos, jota poliisi voi alkaa tutkia myös oma-aloitteisesti.

Nisula korostaa, että poliisi on toistaiseksi vain julkisuudessa tapauksesta olleiden tietojen varassa. Kynnys esitutkinnan aloittamiseksi on hänen mukaansa matala.

Nisula ei muista Helsingissä poliisin tutkinnassa olleen vastaavia työsyrjintätapauksia, jossa työsuhde olisi purettu sukupuolisen suuntautumisen tai poliittisen toiminnan perusteella.

Johanna Korhosella on kaksi mahdollisuutta. Hän voi riitauttaa irtisanomisensa käräjäoikeudessa työsopimusrikkomuksena tai hän voi tehdä asiasta rikosilmoituksen työsyrjinnästä yhdenvertaisuuslain perusteella.

Korhonen kertoi Helsingin Sanomille, ettei vielä ole ehtinyt käydä asiasta keskusteluja asianajajansa kanssa.

"Aion ajaa asiaa molemmilla tahoilla, mutta tarkemmat suunnitelmat ovat vielä avoinna", Korhonen sanoi.

Hän pitää hyvänä ajatuksena sitä, että poliisi voi ottaa asian tutkittavakseen myös omasta aloitteestaan.

"Se olisi yhteiskunnallinen kannanotto eikä kyseessä olisi vain yksittäisen henkilön kokemat vääryydet."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.