28.11.2007 16:04
Sally Mann vieraili näyttelyssään marraskuun puolessa välissä.
Tennispalatsin taidemuseossa Helsingissä esillä olevasta Sally Mannin valokuvanäyttelystä on tehty tutkintapyyntö poliisille. Asiasta kertoo Iltalehti.
Seitsemän Tennispalatsin näyttelykävijää pyysi poliisia tutkimaan, loukkaavatko Mannin valokuvat ihmisarvoa.
Mannin alastomia lapsia ja kuolleita ihmisiä esittävät kuvat ovat herättäneet paheksuntaa aikaisemminkin, esimerkiksi Yhdysvaltojen konservatiivikristittyjen piireissä.
Tennispalatsin näyttelyssä on mukana Mannin (s. 1951) Immediate Family –näyttelyn kuvia (1992), Amerikan syvää etelää kuvaavia Deep South -maisemavalokuvia (1997), elämän katoavaisuutta käsitteleviä What Remains -teoskokonaisuus sekä Mannin kuolemaa käsitteleviä kuvia.
"Poliisi otti meihin yhteyttä ja kertoi tutkintapyynnöstä. Olemme jo antaneet siihen vastauksen", Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén kertoi Iltalehdelle.
Gallen-Kallela-Sirénin mukaan taidemuseo ei aio ryhtyä toimenpiteisiin tutkintapyynnön vuoksi.
"Mannin teokset ovat taidetta, ja näitä aiheita taiteessa on käsitelty vuosisatojen ajan", hän kertoi Iltalehdelle.
Time-lehti valitsi Mannin vuoden valokuvaajaksi vuonna 2001.
Sally Mann vieraili Tennispalatsin näyttelyssään 14.11.2007
Alastomat ja kuolleet koettelevat tabuja 17.10.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi