lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Potkut uhkaavat tv-lupatarkastajia

30.8.2007 23:36

Kun televisio muuttuu monikanavaiseksi, televisiolupatarkastajien asemaa harkitaan uudelleen. Nykyisillä lupatarkastajilla ei tulevaisuudessa enää ole virkaa, kun lähes jokainen ruudulla varustettu vekotin pystyy näyttämään televisiokuvaa.

"Tv-maksussa ollut logiikka ei toimi enää samalla tavalla, jakeluteitä on niin monta. Tv-lupatarkastajat eivät varmasti tässä monikanavaisessa jakelukentässä enää toimi", sanoo viestintäministeri Suvi Lindén.

Talvella puolueiden edustajat alkavat miettiä työryhmässä, miten Yleisradio rahoitetaan vuoden 2010 jälkeen. Valmista vastausta ei ole kenelläkään, mutta enemmistö Helsingin Sanomien haastattelemista viiden isoimman puolueen puoluesihteereistä ja eduskuntaryhmien puheenjohtajista ei tyrmää ajatusta televisioluvista luopumisesta.

"Lupamaksu on epäoikeudenmukainen. Hyvätuloinen nelihenkinen perhe voi katsoa samalla summalla kuin pienituloinen eläkeläinen", sanoo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie.

Räväkämpiäkin näkemyksiä löytyy. Kesäkuussa Åbo akademista tohtoriksi väitellyt Johanna Jääsaari tutki väitöksessään suomalaista ja kanadalaista yleisradiopolitiikkaa.

"Suomessa Yleisradion erityisasema tukahduttaa kulttuuripolitiikkaa ja kaikenlaista uutta innovaatiota media-alalla", Jääsaari sanoo.

Hänen mukaansa Yleisradio ei pysty reagoimaan nopeasti maailman muutoksiin. Esimerkiksi maahanmuuttajille tehdään ohjelmia, mutta vastahakoisesti.

Kanadassa kaikki televisioyhtiöt hoitavat julkisen palvelun tehtävää. Ne joutuvat tekemään säännöllisesti tarkat selvitykset ja suunnitelmat siitä, miten ne edistävät kanadalaista kulttuuria ja identiteettiä. Kanadassa osa julkisesta palvelusta myös rahoitetaan julkisin varoin.

Jääsaaren mukaan tällainen kulttuuripolitiikkaa korostava malli sopisi myös Suomeen. Yleisradiota koskevat asiat voisivat hänen mukaansa olla kulttuuriministeriön toimialaa, eikä liikenne- ja viestintäministeriön kuten nykyisin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.