14.1.2009 9:49
Yksityiskohta hollantilaisen renessanssitaiteilijan Rogier van der Weydenin teoksesta Ristiltäotto. Se on yksi Google Earthin kautta nähtävistä Pradon teoksista.
Espanjan Prado-museon ja Google Earthin tuore yhteistyö tuo Pradon taideaarteet internetin kautta kenen tahansa katsottavaksi – lähietäisyydeltä. Nojatuolimatkailija pystyy zoomaamaan neljääntoista Pradon mestariteokseen Google Earthista tutuksi tulleella tekniikalla.
Sen ansiosta katsoja voi ikään kuin liidellä taideteosta pitkin ja halutessaan sukeltaa yksityiskohtien uumeniin tavalla, joka tavalliselle museokävijälle on mahdoton. Näin esimerkiksi kuulusta Hovinaisia-maalauksesta pystyy erottamaan Diego Velásquezin 1600-luvulla vetämät siveltimenvedot lähempää kuin taiteilija itse.
"Digitaalisen kuvan avulla näemme maalaukset liki tieteellisen tarkasti", Pradon johtaja Miguel Zugaza totesi uutistoimisto Reutersille tiistaina. Museossa käynti ja taidesurffailu netissä ovat kaksi eri asiaa. Zugazan mukaan teknologia paljastaa maalausten "ruumiin", mutta ei sielua: "Sielu on nähtävissä vain alkuperäisteosta tarkastelemalla."
Netin kautta saatavilla olevat taideteosten kuvat ovat 1400 kertaa tarkempia kuin kuvat, jotka otetaan 10 megapikselin digikameralla, vertasi Googlen Espanjan maajohtaja Javier Rodriguez Zapatero.
Barokkikauden keskeisiin tekijöihin kuuluneen Velasquezin teosten lisäksi googlettamalla pääsee sukeltamaan muun muassa 1700-luvun Espanjan hovimaalarin Francisco de Goyan ja hollantilaisen renessanssiajan taiteilijan Hieronymus Boschin maalauksiin.
Pradon yhteistyö Google Earthin kanssa on Reutersin mukaan ensimmäinen tämänkaltainen taideinstituution hanke.
"Ei ole parempaa tapaa osoittaa kunniaa taiteen historian vanhoja mestareita kohtaan kuin tuoda tietoa heidän töistään yleisesti saataville parhain mahdollisin keinoin", museonjohtaja Zugaza totesi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi