30.10.2008 21:42
Suuri joukko tekijänoikeuksiin erikoistuneita professoreita vastustaa Euroopan komission ajamaa ja levy-yhtiöiden vaatimaa äänitteiden suoja-ajan pidentämistä.
Komission ehdotuksen mukaan esittävän taiteen tekijänoikeudellista suojaa pitäisi pidentää nykyisestä 50 vuodesta 95 vuoteen.
Professorit ovat julkaisseet yhteisen vetoomuksen, jonka mukaan suoja-ajan pidentäminen on takaperoinen ehdotus. He kutsuvat komission laatimaa muistiota aiheesta "vakavasti harhaanjohtavaksi".
Professorien vetoomuksen mukaan muutos johtaisi musiikki-alan tulojen uudelleenjakoon: nuoret, uraansa aloittavat taiteilijat saisivat entistä vähemmän tuloja, kun entistä suurempi osa rahapotista menisi levy-yhtiöille sekä perikunnille.
"Kun Ruotsissa pidennettiin suoja-aikoja 20 vuodella, kuolleille säveltäjille maksetut rojaltit nousivat 2,4 prosentista 14,1 prosenttiin vuosina 1995–2006", vetoomuksessa todetaan.
Professori Jukka Kemppinen luonnehtii blogissaan ehdotusta taiteilijoiden petkuttamiseksi. "Tekijänoikeudella pelleilemisen ja taiteilijoiden käyttämisen marionetteina saisi jo lopettaa", kirjoittaa Kemppinen, joka on myös yksi professorien vetoomuksen allekirjoittajista.
Kemppinen kirjoittaa professoreiden olevan harmissaan siitä, että ehdotus ei perustu saatavilla olevaan akateemiseen tutkimukseen.
Allekirjoittajien joukossa on lukuisia yliopistoprofessoreita muun muassa Oxfordista, Stanfordista ja London School of Economicsista. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on taloustieteen Nobelin voittanut Kenneth Arrow.
Allekirjoittajat ovat huolissaan myös siitä, että ehdotus voisi myös lisätä kuluttajien ja esimerkiksi radioiden maksamia kustannuksia musiikista – vaikka komission esitys väittääkin päinvastaista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi