R.E.M. taisteli katastrofisäässä pirteän show'n

Suomen kesä on tunnetusti arvaamaton rockjuhlia ja -juhlijoita kohtaan. Kaikkein pahin mahdollinen sää osui Helsingin tämän kesän viimeiseen suureen ulkoilmakonserttiin.

Vaikka vaihtoehtorockin ikoni R.E.M. taisteli lopulta todella vilpittömän ja upean esityksen, olivat olosuhteet suorastaan kamalat. Lämpötila stadionilla oli hädin tuskin kymmenen astetta ja koko konsertin tylysti jatkunut tihkusade kasteli kohmeessa värjötelleen reilun 9 000 kuulijan lisäksi esiintyjät.

"Näytätte roskapusseilta. Tosin söpöiltä sellaisilta", R.E.M.:n laulaja Michael Stipe nauratti eriväristen sadeviittojen alla hytissyttä yleisöä. "Ei kai haittaa, jos soitamme hieman pidempään", hän naljaili.

Tutun neuroottisesti lavalla tanssahdellut Stipe muisti mainita konsertin alussa liki jokaisen kappaleen jälkeen säästä, josta bändi sanoutui irti.

"En. Tuonut. Sadetta. Mukanani", laulaja tavasi yleisölle.

Konsertti oli R.E.M.:n edelliseen, vuoden 2005 Helsingin-keikkaan verrattuna kaikin puolin maukkaampi. Viimeksi yhtye oli suorastaan jäässä. Nyt soittajilla tuntui olleen aidosti hauskaa, mikä välittyi yleisölle.

Myös sää taisi lopulta kääntyä tunnelmaa vapauttavaksi tekijäksi. Se sai yhtyeen ja yleisön taistelemaan kuin yhteistä vihollista vastaan.

Parhaan esimerkin tästä antoi perinteisiä saksihyppyjään väläytellyt kitaristi Peter Buck, joka hauskuutti yleisöä esiintymällä sukkasillaan ilmeisesti lavan liukkauden takia. Buck luisteli illan mittaan sukillaan pitkiä vesiliirtoja.

Ilta mukaili soinnillisesti yhtyeen uuden Accelerate-levyn reipasta ja rotevaa rock-soittoa. Konsertin alun hieman tukkoinen vaikutelma kohentui huomattavasti loppua kohti.

R.E.M.:n tämänkertaisen kiertueen biisivalikoima on tarjonnut faneille kosolti mukavia yllätyksiä. 27 kappaleen ja kahden tunnin valikoimaan mahtui runsaasti Circus Envyn tapaisia harvemmin kuultuja poimintoja.

Biisilista esitteli R.E.M.:n monipuolisimmillaan. Se vaihteli Horse to Waterin ja I'm Gonna DJ:n hävyttömän ärhäköistä runttauksista Find the Riverin ja Electroliten hentoon söpöilyyn sekä Imitation of Lifen, The One I Loven ja The Great Beyondin komean suureelliseen ja heleään nostatukseen.

Illan yllättävin veto taisi olla Kurt Cobain -vainaalle kirjoitettu ja Monster-levyllä raivoisaan kitaramyrskyyn puettu Let Me In, jonka yhtye esitti akustisilla kitaroilla ja uruilla.

Hetkellinen yleisökato nähtiin Losing My Religion -hitin jälkeen. Osa yleisöstä oli ilmeisesti päättänyt pinnistellä yhtyeen tunnetuimpaan lauluun asti.

Säätä lukuun ottamatta konserttipaikan valinta osui kohdalleen. Finnair-stadion oli juuri sopivan kokoinen R.E.M.:lle, joka ei ole lähtökohtaisesti stadionbändi.

Michael Stipen iso ego kannatteli konserttia yläkatsomoon saakka, ja yhtyeen herkullinen tasapainoilu puolirotevien poprallien ja reippaamman murjonnan välillä pani parhaimmillaan hippaamaan vastustamattomasti.

Olosuhteiden vuoksi varsin epäkiitolliseen asemaan joutuivat mainiot lämmittelijät Editors ja The Disciplines, jotka molemmat esittivät takuuvahvat keikat.

Editors on todistanut kahdella levyllään kuuluvansa sukupolvensa vaikuttavimpiin kitarayhtyeisiin. Uutta albumia kirjoittavan yhtyeen soitto oli juuri niin tiukkaa kuin parin vuoden takainen Ruisrock-esitys antoi muistaa.

Häpeämättömän mureasti svengannut The Disciplines oli verraton uusi tuttavuus. The Posies -solisti Ken Stringfellow on tiedetty mainioksi showmieheksi, mutta hän järjesti koko illan hauskimman episodin pomputtamalla pientä kourallista yleisöä permannolta käsin.

Ilta päättyi harvinaiseen herkkuun. Koska keikka oli kiertueen viimeinen, jossa Editors oli mukana, saapui yhtye esittämään R.E.M.:n kanssa diskoversion Orange Crush -kappaleesta sekä It's the End of the World as We Know It (And I Feel Fine) -päätännän.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi