Raadin vastaukset kysymykseen: Korostetaanko suomalaisessa tasa-arvotyössä liikaa naisten ongelmia miesten ongelmien kustannuksella?

Torstaina julkistettiin Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittama miesasia-antologia. Se esiteltiin Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla jo 18.9.

Kirjan esipuheessa Kotro ja Sepponen kirjoittavat, että suomalainen tasa-arvokeskustelu on yksipuolista ja paneutuu vain naisten ongelmiin, kuten miehiä alhaisempaan palkkatasoon, naisten pätkätyöläisyyteen ja naisten syrjintään tai aliedustukseen kirkossa, pörssiyhtiöissä ja politiikassa.

Kotron ja Sepposen mukaan miehet ovat monella elämänalueella naisia heikommassa asemassa. Esimerkkeinä he mainitsevat miesten naisia lyhyemmän eliniän ja vain miehiä koskevan asevelvollisuuden. Enemmistö pitkäaikaistyöttömistä, vangeista ja asunnottomista on miehiä, he huomauttavat.

Miehiä saa surutta halventaa ja väheksyä julkisessa keskustelussa, Kotro ja Sepponen väittävät. He pitävät myös yliopistossa tehtävää naistutkimusta lähtökohtaisesti miesvastaisena.

"Valtion virallinen tasa-arvopolitiikka on sitoutunut liian kapeasti vain naisintressien edistämiseen. Mitään muuta yhteiskunnallista kysymystä ei käsitellä päätöksenteossa ja julkisessa puheessa yhtä yksipuolisesti ja asenteellisesti kuin naisten ja miesten tasa-arvoa", Kotro ja Sepponen kirjoittavat.

Viikon kysymys: Korostetaanko suomalaisessa tasa-arvotyössä liikaa naisten ongelmia miesten ongelmien kustannuksella?

KYLLÄ:

Osmo Soininvaara:

En tarkoita, että naisten todellisia ongelmia pitäisi väheksyä, vaan miestenkään ongelmia ei saisi sivuuttaa. En ole lukenut ko. tutkimusta, mutta listaan voisi lisätä poikia sortavan todistuskäytännön, lukioon pääsyn ja ylioppilaskirjoitusten järjestelmän. Sukupuolet ovat erilaisia, ja molempien heikkouksia olisi ymmärrettävä.

Krista Mikkola:

Ottaen huomioon kuinka hyvin naisilla on asiat Suomessa maailmanlaajuisesti ajatellen, naiset valittavat liikaa "kärsimyksen nimissä".

Olemme kaksi eri sukupuolta, joiden tulisi olla vuorovaikutuksessa ja täydentämässä toisiaan.

En koe alentavana, kun mies kohtelee minua naisena. Suomeen on syntynyt mielestäni vääristynyttä kilpailua miesten ja naisten välille tasa-arvon nimissä.

Turhat aggressiot pois, kiitos! Keskinäistä kunnioitusta vaalien!

Juha Kuisma:

Perustelu on rakenteellinen: koska sosiaalialalla on runsaasti naisia, välittyvät yhteiskunnan ongelmat julkisuuteen "naisten tunnistamina".

Ja toisekseen: miehet puhuivat asioistaan eri semanttisilla versioilla kuin naiset.

Vastaukseeni vaikuttaa luultavasti se, että olen mies ja isä.

Yrjö Sotamaa:

Miesten syrjäytyminen ja heikompi menestys koulussa on vahva indikaatio sosiaalisen tasa-arvon ongelmista.

Ben Zyskowicz:

Milloin suomalaisessa tasa-arvotyössä on korostettu miesten ongelmia?

Ilona Anhava:

Naiset ja miehet ovat eri tavoin epätasa-arvoisia eri asioissa.

Pauli Aalto-Setälä:

Maailmanlaajuinen feminisaatio on varmasti positiivinen trendi, joka mahdollistaa tasavertaisuuden sukupuolesta riippumatta. Suomessa, tasa-arvon mallimaassa, on saavutettu lakipiste, jossa miestenkin oikeuksista on aika puhua, vaikka se helposti kuulostaakin alistuneiden äijien onnettomalta kitinältä, sillä tasa-arvosta on tullut feminisaation synonyymi.

Julkinen tasa-arvokeskustelu on jämähtänyt 70-luvulle, jossa miehiä saa halventaa ja väheksyä edeltävienkin sukupolvien synneistä. Ironista on se, että aktiivisin naisasialiike puhuu juuri siten, miten pelkäävät miesten toimivan, jos saisivat suunvuoron.

Heikki Hiilamo:

Hyvä esimerkki on vanhuspalveluiden tarpeen henkilökohtainen arviointi 80v täyttäneille. Enemmistöllä miehistä ei ole tähän oikeutta koska he ovat jo kuolleet. kysymys on mitä suurimmassa määrin tasa-arvo-ongelmasta.

Olen itse ollut paljon tekemisissä sosiaalipolitiikan näkökulmasta tasa-arvon kanssa. liian usein naistutkijat huomaavat vain ne tasa-arvo-ongelmat, joista naiset kärsivät. asenne on se että miehet saavatkin kärsiä, koska ovat niin kauan sortaneet naisia."

Jarmo Papinniemi:

Koko käsite "tasa-arvo" on omittu naisten käyttöön. Se on väärin. Esimerkiksi köyhät, vammaiset ja maahanmuuttajat ovat aika paljon heikommassa asemassa kuin joku keskimääräinen nainen. Tasa-arvosta puhuttaessa pitäisi puhua kaikkien ihmisten välisestä tasa-arvosta, ei vain naisten ja miesten.

Jaakko Heinimäki:

Esimerkiksi huoltajuuskiistoissa mies on lähtökohtaisesti heikoilla.

Virpi Suutari:

Vaikuttaa siltä, että suurin osa miehistä yrittää nykyään kaikkensa, jotta heidät naisensa olisivat tyytyväisiä elämäänsä, mutta mikään ei naiselle tunnu riittävän.

Naisen aggressio ja julmuus verbaalisesti on yhteiskunnassa sallittua, mutta jos mies lyö naista yhden ainoan kerran, hän on sairas väkivaltarikollinen.

Se mitä tarvittaisiin molemmilla puolilla, on keskinäinen kunnioitus.

Markku Valkonen:

Stereotyyppinen miesten käsittely vaikuttaa vähän antiikkiselta.

Matti Apunen:

Suomalainen tasa-arvopolitiikka olisi mittava farssi, ellei se olisi esimerkiksi avioerossa mankeloitujen miesten mielestä aito tragedia.

Pauhaavaa retoriikkaa, kainostelematonta yksisilmäisyyttä ja onttoja fraaseja, joita kukaan ei halua kyseenalaistaa.

Yrjö Juhani Renvall:

Säilytetään suomalainen mies, tuo onneton riippuvainen. Säilytetään se, vaikka vain pienen keskustelun virikkeeksi – paikaksi jossa hetken voi pohtia sitä, miten milloin ja miksi tähän on tultu.

Toisaalta taas, se olisi naistenkin etu.

Anna-Leena Siikala:

Länsimaissa ajatellaan usein, että tasa-arvoisuus edellyttää samanlaisuutta. Nopeaan tekniseen kehitykseen ja talouden kasvuun pyrkivässä kulttuurissa ihanne-ihminen on toimintakykyinen nuori aikuinen. Niinpä vanhusten on pysyttävä nuorina, lapset puetaan aikuisiksi ja eri sukupuolia edustavat ovat tehokkaaseen toimintaan kykeneviä androgyynejä.

Mieheys on tosiaan kriisissä. Pojat eivät sovi kouluissa vieläkin vallitsevaan "ulkolukukulttuuriin". Koulusta kannattaisi uudistaa siten, että nykyinen tiedon tulva saataisiin paremmin ihmisten hallintaan: tähdättäisiin arviointi- ja valintakyvyn lisäämiseen, kehitettäisiin tehtävien ratkaisuun ja luovaan toimintaan liittyviä seikkoja, nostettaisiin taitolajit tiedon omaksumisen rinnalle. Tämä parantaisi paitsi tietotulvasta selviämisen haastetta myös poikien kouliintumismahdollisuutta.

Miehelle ei nykyisessä kaupunkikulttuurissa ole riittävästi tilaa. Yhteiskunta rakentuu tuottavaan toimintaan tähtäävistä lokeroista, konttoreista, tehdassaleista ja muista kontrolloiduista työympäristöistä, sekä elämän uusintamiseen tarkoitetuista pienistä asunnoista. Luontevaan puuhailuun ja mieheydelle tärkeään toimintaan ei ole sopivia paikkoja. Mies jää katsojaksi, niin kotona television äärellä kuin kilpaurheilua areenan reunalla seuratessaan. Ei ihme, että kalja maistuu.

Mieheyttä on montaa lajia, niin kuin naiseuttakin. Missä ovat vanhat ihanat herrat? Missä harkitsevat vanhan kansan käsityöntaitajat? Missä muuten vaan elämästään arvokkaan tekevät miesihmiset?

EI:

Markku Wilenius:

Historiallisen vääristymän korjaaminen vaatii myös ylilyöntejä.

Ville Ranta:

Naisintresseihin keskittyminen tasa-arvopolitiikassa on täysin perusteltua, kun katsotaan naisen aseman historiaa edes muutaman vuosikymmenen skaalalla.

Kotro ja Seppänen nostavat esiin oikeita ongelmia, mutta sori vaan, en usko näiden miesten salaliittoteorioihin.

Kotron ainainen nurina ja nais-mies-vastakkainasettelu ei ole... ha ha... kovin miehekästä!

Claes Andersson:

Patriarkaatin valta on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Vaikka olemme hyvällä tiellä kohti sukupuolten tasa-arvoa, on vieläkin moni asia muute(u)ttava.

Ongelmat eivät tietenkään ole yksi- tai toispuolisia. Miesten adrenaliininen urosväkivaltainen käyttäytyminen uhkaa koko ihmiskunnan olemassaoloa. Väkivalta perheissä ja lähisuhteissa sekä väkivaltarikollisuus ovat tyypillisesti miesten aiheuttamia. Myös koko kielemme on vielä patriarkaatin läpäisemä - vaikkapa paljon puhuva sana "HIStoria", miehen tarina – yhtenä esimerkkinä.

Kyllä meidän miesten itsetunnon on kestettävä sitä, että naiset pätevöityvät ja ottavat oman osansa myös yhteiskunnallisesta ja poliittisesta vallasta.

Juha Seppälä:

Naiset ovat joka suhteessa kaukana tasa-arvosta. Naisten osaksi jää edelleen pienemmällä palkalla palvella asiakkaita, hoitaa potilaita ja siivota sotkuja miesten kilpailuvietin jäljiltä. Suuri naisjoukko on sijoittunut terveydenhoito- ja sosiaalialalle. Heiltä ostettiin äänet, mutta niistä ei haluta maksaa mitään.

Taru Mäkelä:

Tasa-arvokeskustelu on vasta alkuvaiheessaan: Nyt ollaan tasolla, jossa yritetään rautalangasta vääntää ensimmäistä faktaa: Nainenkin on ihminen. Dialogi on vasta alkanut.

Kristiina Rikman:

Kotro ja Sepponen ylläpitävät komeasti vanhaa sovinistista miesten maailmaa. Ei kai nyt tasa-arvolailla (vuodesta 1987) sentään voida vaikuttaa miesten odotettavissa olevaan elinikään?

Hyvinvoinnin, omien valintojen ja moraalin käsitteet ja lainsäädäntö sotkeutuvat iloisesti! Vai pitäisikö laissa vaatia vankiloiden miesasukeille määräosaa?

Eikä pienipalkkaisia pätkätyötä tekeviä naisia sentään voi miesten syrjäytymisestä syyllistää... tai tietysti voi, kirjoittajien argumentoinnein.

Kotroa ja Sepposta varmaan ilahduttaa sunnuntaina julkaistu artikkeli (Sunnuntaisuomalainen) joka kertoo naisten väkivallan lisääntymisestä. Naisten osuus poliisille ilmoitettujen pahoinpitelyjen tekijöistä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut.

Riina Katajavuori:

Tutkimusten mukaan naiset tekevät yhä kahta työpäivää, ensin työpaikalla, sitten kotona. Naiset käyttävät päivittäin kotitöihin huomattavasti enemmän aikaa kuin miehet.

Harvalukuiset koti-isät ovat itsekin huvittuneet siitä myönteisestä ja valtavasta huomiosta ja kiitoksesta, jota he saavat osakseen – siinä missä vastaavaa hommaa tekevää naista pidetään näkymättömänä itsestäänselvyytenä ja hänen delegoimispyrkimyksiään kodin luontoäänenä.

Naisen euro on pienempi kuin miehen, sitä ei käy kiistäminen. Tämä on todistettu myös taiteilijoiden toimeentuloa koskevissa tutkimuksissa. Samasta työstä ei makseta samaa palkkaa miehille ja naisille.

Miksi naiset sitten hakeutuvat tai ajautuvat tai joutuvat matalapalkka-aloille? Syitä löytyy varmasti moniaalta yhteiskuntamme rakenteista alkaen kasvatuksesta ja koululaitoksesta.

Esimerkiksi hoivatyö on fyysisesti ja henkisesti raskasta eikä sen palkkaus ole missään suhteessa tehtyyn työhön.

Anja Snellman:

Kirjaa markkinoidaan valitettavan populistisesti, niin kuin näissä yhteyksissä on tapana. Harmi vain, sillä se jää juuri siksi myös monilta (naisilta ) lukematta. Miehethän eivät tällaisia kirjoja lue.

On erinomaisen hyvä asia, että myös miehet havahtuvat vihdoin pohtimaan omaa sukupuoltaan ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Olisi kuitenkin syytä muistaa että ns. "naistutkimus" on omalta osaltaan ollut jo 80-luvulta lähtien ollut sysäämässä liikkeelle ns. "miestutkimusta".

Vastakkainasettelun ja vanhojen feministifraasien sijaan toivoisi 2000-luvulla jo löytyvän enemmän yhteisiä nimittäjiä.

Riitta Nikula:

Tässäkin asiassa median rakastama meuhkaaminen peittää perusasiat. Tasa-arvoasioissa jokainen ihminen on asianosainen.

Paula Tuovinen:

Naisten asema on ollut historiallisesti ja globaalisti huonompi kuin miesten. Kulttuurisia ja paikallisia eroja naisten asemassa on tietysti paljon. Mutta ei naisten asema ole silti vieläkään tarpeeksi hyvä, edes Suomessa – omakin elämänkokemus on valitettavasti osoittanut toista kuin nuorena naisena luulin.

Kyllä tasa-arvopyrkimyksessä nousee luonnollisesti esille enemmän se sukupuoli, jonka kohdalla on enemmän korjattavaa. Se ei tietysti poista sitä, etteikö myös miesten tasa-arvossa olisi korjattavaa paikka paikoin.

Virallisen tasa-arvopolitiikan tähtäimessä on molempien sukupuolten välinen tasa-arvo. On varmasti totta, että myös mieskysymyksestä tulee puhua, mutta Kotro ja Sepponen voisivat nostaa miesten tasa-arvo-ongelmia esille myös ilman vastakkainasetteluja.

Sara Heinämaa:

Kotro ja Sepponen sekoittavat tasa-arvo-ongelmat muihin (kieltämättä polttaviin) ongelmiin:

(i) alkoholismi, fyysiset sairaudet ja rikollinen käyttäytyminen eivät ole sukupuoleen kohdistuvan sorron seurausta eivätkä siksi tasa-arvo-ongelmia;

(ii) asevelvollisuuteen menetetty aika korvataan useimmissa työnhakutilanteissa sillä, että asevelvollisuuden suorittaminen lasketaan meriitiksi – toisin kuin suvun- ja väestönlisäämiseen uhrattu aika (mm. valtionhallinnossa);

(iii) KANSAINVÄLISESSÄ NYKYkeskustelussa tasa-arvo-ongelmaa ei enää jäsennetä niinkään vanhakantaisin sorron ja alistuksen käsittein, vaan ongelma nähdään siinä, että sekä yritykset että julkinen hallinto ja tiedeinstituutiot HUKKAAVAT valtavan äly- ja innovaatioRESURSSIN syrjäyttäessään naisia heidän kiistämättömistä ansioistaan huolimalla (pelkästään ennakkoluulojen vuoksi) toimintansa eri tasoilla.

Kaari Utrio:

Yhteiskunta on mieskeskeinen. Nainen on edelleenkin se toinen, jonka pitää osoittaa pätevyytensä ja pystyvyytensä siinä missä miehen ei. Valta ja vauraus asuvat miehisellä puolella.

Vertauskuvallisesti: miehet ovat amerikkalaisia, suurvallan kansalaisia, naiset pienen Suomen kansan jäseniä.

Miehillä on ongelmia, kuten naisillakin. Miesten ongelmat eivät ole naisten aiheuttamia. Kannattaisikin tutkia ennakkoluulottomasti, mistä johtuu juoppous, joka on miesten suurin ongelma, ja usein muitten vaikeuksien syy. Tällainen tutkimus olisi tärkeä jo siksi, että naiset osaisivat välttää samaa virhettä.

Tasa-arvo ei edellytä miesmäisen käyttäytymisen omaksumista.

Matti Kalliokoski:

Keskustelussa puhutaan naisten ongelmista ja ongelmista. Kyllä alkoholihaitat, holtittomuus liikenteessä, elintapaongelmat, itsemurhat ja vastaavat saavat huomiota, vaikka niitä ei joka kerta muisteta mainita pääasiassa miesten ongelmiksi. Sen sijaan esimerkiksi vanhusten yksinäisyys on katveessa, vaikka se koskee enimmäkseen naisia. Mieskritiikki on hauskaa viihdettä, mutta se ei poista tosiasiaa, että naiset joutuvat kärsimään sukupuolestaan nimenomaan työelämässä.

Minna Tawast:

Koko sukupuolten välinen tasa-arvokysymys on noussut aikoinaan naisten kiistatta alistetusta asemasta, ja ongelman ovat nostaneet esiin naiset. Moni 1800-luvulla havaittu epäkohta on yhä olemassa, joten on selvää, että niistä puhutaan edelleen. Ei naisten samapalkkaisuutta miesten kanssa saavuteta sillä, että miesvankien määrä vähenee. Ei kukaan esitä, että vasemmiston pitäisi tasapuolisuuden tai demokratian nimissä ymmärtää välillä ajaa myös porvareiden asiaa.

Nykyisin on hyvin monenlaisia tasa-arvokeskusteluja. Osaa käydään edelleen poteroista, joissa mies on lähtökohtaisesti uhka tai suorastaan huonompi kuin nainen, osaa taas inhimillisen moninaisuuden arvostamisen nimissä, osassa sekoitetaan ideologia ja käytännön toteutukset iloiseksi velliksi ja osassa keskitytään tämänhetkiseen konkretiaan. Jotta keskustelu pysyisi viisaana ja tasa-arvoisena, täytyy viisaiden miestenkin osallistua siihen.

Juha Sihvola:

Kotron ja Sepposen mainitsemista asioista vain asevelvollisuus on selkeästi tasa-arvokysymys, joka voidaan tulkita miesten syrjinnäksi. Sellaisia voi olla muitakin, esim. huoltajuuskysymykset.

Muut mainitut asiat ovat vakavia ongelmia, mutta ei ole selvää, että niihin liittyisi miesten syrjintää, vaikka niihin sisältyy miesten syrjäytymistä. Naisten suora ja epäsuora syrjintä sen sijaan ovat suuria ongelmia Suomessakin, joka muualla usein nähdään tasa-arvon mallimaana.

Kaikki sukupuolipohjainen syrjintä on väärin, mutta julkisen keskustelun painottuminen naisiin ei ole sinänsä miehiä syrjivää.

Juha Herkman:

Miehillä on paljon ongelmia, mutta niiden varsinainen syy on harvoin naissukupuoli. Naiset kohtaavat huomattavasti miehiä useammin sukupuolten epätasaisesta valta-asetelmasta johtuvia ongelmia.

Monet miesten ongelmat ovat kenties sukupuolisidonnaisia, mutta eivät välttämättä naisiin liittyviä tasa-arvokysymyksiä.

Silja Rantanen:

Miesasiasta puhuminen on keinotekoista, koska sukupuolinen syrjintä lähes yksinomaan kohdistuu naisiin. Tasa-arvopolitiikan seurauksena miehet menettävät etuisuuksiaan ja miesasian käsitteen esiin nostaminen on reaktiota tähän.

Kun Yhdysvalloissa poistettiin neekeriorjuus, sillä oli kielteisiä vaikutuksia etelävaltioiden plantaasinomistajien talouteen. Olisi kuitenkin ollut väärin tarkastella orjuutta ja rotusortoa heidän näkökulmastaan.

Kun Nykytaiteen Museon ja Helsingin kaupungin taidemuseon johdossa 1990-luvulla oli nainen, Suomen Kuvalehti katsoi asialliseksi lanseerata heistä miespuolisen taiteilijan esittämän eläinaiheisen vertauksen. Nyt kun samoihin virkoihin on nimitetty miehet, lehti ei ainakaan vielä ole julkaissut vastaavaa herjausta.

Johanna Korhonen:

Tasa-arvotyö on alkanut naisten heikomman aseman oikaisemisesta, ja koska tavoitetta ei vielä ole saavutettu, työ jatkuu. Kotro ja Sepponen eivät liene huomanneet, että myös miesten asemaa esim. perheessä on tasa-arvotyönkin kautta pyritty koko ajan parantamaan.

Steen1 (Seppo Lampela):

Ongelmat ovat yksilöllisiä, eikä niitä mielestäni tulisi sitoa kahtiajakoisella ajattelulla.

Ei miehenkään elämä ongelmatonta, mutta mielestäni kysymyksessä on kyse halpamaisesta vastahyökkäyksestä.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Ei voi sanoa, että suomalaisessa tasa-arvotyössä naisten ongelmien korostaminen olisi liiallista ja että tästä johtuen miesten ongelmien ei käsiteltäisi.

Kaikki tasa-arvotyö on tärkeää. Miesten olisi hyvä aktivoitua ongelmiensa esiintuomisessa ja korostaa sukupuolien välistä tasa-arvoa tilanteissa, joissa kokevat epätasa-arvoa.

Varmasti on tilanteita, joissa ihmisiä, myös miehiä, lokeroidaan ja kohdellaan epäoikeudenmukaisesti sukupuolen perusteella esimerkiksi työhönottotilanteissa. Tällaisista käytännöistä ja yleisesti kaikesta pikkupolitikoinnista sukupuolen perusteella pitäisi päästä kokonaan eroon.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Miesten ongelmat eivät ensisijaisesti ole tasa-arvo-ongelmia – lyhyempi eliniän ennuste ei ole korjattavissa lainsäädännöllisesi tai yhteiskunnan asenteita muuttamalla, vaan se liittyy lähinnä biologisiin kysymyksiin ja miesten omaan asennoitumiseen (stressi, elintavat). Näiden ja vastaavien ongelmien samaistaminen tasa-arvokymyksiin ontuu.

Miesten ongelmat ansaitsevat huomiota, mutta eivät tasa-arvokysymyksinä.

Atso Almila:

Elämme vielä aikaa, jolloin naisten asema maailmanlaajuisesti on täysin kelvoton. Jotta näyttäisimme kansainvälisesti hyvää esimerkkiä, täytyy meidän hoitaa oma pesämme kuntoon nostamalla naisvaltaiset alat palkkakuopastaan. Naisten aseman parantaminen ei tietystikään ole "miehiltä pois", voidaanhan heidänkin asioitaan hoitaa siinä rinnalla. Mikään ei estä miesten aseman käsittelemistä. Siitä vain! Ehkä keskustelu onkin nyt alkanut.

A.W.Yrjänä:

Naisten palkkaus samoistakin töistä on kiistatta alhaisempi kuin miesten.

Naisten on miehiä vaikeampi toteuttaa itseään yhteiskunnassa, jonka piiloarvot yhä perustuvat vanhoihin malleihin miehen määräävästä asemasta.

Miehet ovat alkaneet ruikuttaa sen sijaan, että tekisivät jotain itselleen.

Marita Liulia:

On kuitenkin hyvä, että vähemmän esillä olevat miesten tasa-arvopulmat tulevat esiin. Ja ketkä olisivatkaan niiden parhaita asiantuntijoita, elleivät miehet itse.

Kilpailuasetelma on tarpeeton, sillä sekä naisten että miesten tasa-arvoasiat vaikuttavat sekä miehiin että naisiin.

Kirsi Piha:

Jos enemmistö vangeista on miehiä, eikö silloin pidä pyrkiä siihen, että matalapalkkaiset naisvaltaiset alat saavat lisää palkkaa? Jos miesten eliniän odotus on lyhyempi, saako silloin naisia syrjiä? Jos asevelvollisuus koskee vain miehiä, tuleeko silloin hyväksyä naisten aliedustus talouselämän johtopaikoilla? Vastakkainasettelu johtaa vain suurempaan hölmöyteen.

Se, että uhoava naisretoriikka ärsyttää, on joskus helppo ymmärtää. Miesvastaisuudesta puhuminen on silti liioittelua kun eletään vasta muutamaa ensimmäistä vuosikymmentä milloin naisten asia ja näkökulma ovat painavasti esillä. Oltaisiinko tässä nyt vähän liian herkällä mielellä? Tasa-arvopolitiikan tulee pyrkiä tasa-arvoon ja siinä mielessä on kuitenkin hyvä huomata, että samoin kuin naisten syrjintä, ei miesten asunnottomuuskaan ole mikään luonnonlaki, vaan niihin voidaan politiikalla vaikuttaa.

Tommi Liimatta:

Onko lyhyempi elinikä sinällään miinuspuoli? Siinähän saa kruununsa miehen elämän viheliäinen tarkoituksettomuus, joka ilmenee vimmaisena harrastamisena, sekä rakentavana että tuhoavana. Valon voi yrittää suunnata, mutta ei se ytimeen yllä.

Risto Ruohonen:

Tasa-arvokeskustelu naisten ja miesten tasa-arvoisuuden lisäämiseksi pitävät sisällään oikeita asioita. Niitä voidaan varmaan täydentää jollakin miesaiheilla, mutta työelämän ja siviilin tasa-arvokysymykset on tarkoituksenmukaisempaa käsitellä itsenäisesti.

Kiba Lumberg:

Hra Kotroa ja Sepposta vain risoo se, kun Suomen naiset eivät halua enää niin valtavasti hoivata miehiään tai poikaystäviään, jotka esim. ovat pyörryksissä liiallisesta juomisesta.

Kuinka moni mies kestäisi juopottelevaa naista huushollissa?

Ja kyllä miehet saavat pönkitystä toisiltaan ja monilta naisilta edelleen. Puhumattomuus umpimielisyys mielestäni on miesten että naisten problematiikka täällä Pohjolassa Suomen perukoilla. Kotro ja Sepponen, olkaa ylpeitä Suomen naisista ja tästä yhteiskuntajärjestelmästä, missä naiset saavat ihmisarvoisempaa kohtelua ja naiset saavat opiskella.

Kotro ja Sepponen, jos teillä itsellänne tyttölapsia tai suvussanne, tai läheisillä ystävillänne. Oletan että arvoisat herrat toivotte, että ne tyttölapset ovat rohkeita itseään arvostavia ihmisiä.

Markku Ruotsila:

Miehiä ei toki saisi halventaa julkisessa keskustelussa, mutta sikäli kun tällaista tapahtuu, on kyseessä aivan toisen luokan ja lajin kysymys kuin naisten epätasa-arvo.

Naisten epätasa-arvo on muiden kuin naisten itsensä tekemien ratkaisujen tulosta; miesten naisia lyhyempi elinikä, yliedustus pitkäaikaistyöttömien, asunnottomien ja vankien joukoissa taas miehien omien ratkaisujen seurausta.

Yhteiskunnallis-rakenteellisten tekijöiden väittäminen miesten ongelmien selittäjäksi on miesten aliarvioimista ja alentamista, joka voi johtaa vain henkilökohtaisen vastuuntunnon näivettymiseen.

Ullamaija Kivikuru:

Riippuu tietysti siitä, miten suomalainen tasa-arvotyö määritellään, mutta kaiketi esimerkiksi palkkatilastot kertovat aika yksiselitteisesti siitä, ettei naisen euro ole saman suuruinen kuin miehen.

Jonkin verran mutkikkaammaksi asia käy, jos puhutaan hyvinvoinnista ja yhteiskunnallisista eduista laajemmin, onhan tätä gender-tutkimus (joka ei suinkaan meilläkään ole enää ainoastaan naistutkimusta) selvitellytkin.

Tuomas Kyrö:

Naisten uhriutumista pahempaa on vain miesten uhriutuminen.

Sanna Kekäläinen:

Kunnioitan jokaisen ihmisen käsitystä todellisuudesta, mutta kokemukseni todellisuudesta naisena ja naistaiteilijana erityisesti suomalaisella tanssin kentällä on täysin herrojen väitteiden vastainen.

Myös kokemukseni yliopiston naistutkimuksesta on, että se on kaikkea muuta kuin lähtökohtaisesti miesvastaista. Ehkä herrojen olisi syytä tutustua feminismin historiaan paremmin.

En oikeastaan ymmärrä, mistä kyseiset herrat tempovat faktansa.

Irina Krohn:

Suomen arkikielessä ei ole eroa gender ja sex sanan välillä, jolloin keskustelu muuttuu mössöksi jossa osa miehistä tuntuu ottavaan henkilöön kohdistuvana loukkauksena, kun yhteiskunnallisessa keskustelussa on esillä aiheita, jossa tilastollisesti on eroa miesjoukon ja naisjoukon välillä.

On erittäin hienoa, että ihmiset niin miehet kun naiset yrittävät ratkaista esim. asunnottomien usein miesalkoholistien asioita. Silti tilastot kertovat epätasa-arvosta myös muualla. Maailmanlaajuisesti miesten ja naisten asemassa on niin räikeitä eroja, että siihen työhön tarvitaan kaikkia suomalaisia, niin miehiä kun naisia.

Tuntuu, että kirjoittajien tietämys naistutkimuksesta on aika vähäinen.

Petri Merenlahti:

Ketään ei saa syrjiä sukupuolen perusteella, oli hän sitten mies tai nainen.

Naisiin heidän sukupuolensa takia kohdistuva syrjintä ja väkivalta on kuitenkin sellainen maailmanluokan ongelma, että sen rinnastaminen naisten miehiin kohdistamaan syrjintään ja väkivaltaan tuntuu lähinnä äijänarsismilta.

Katja Tukiainen:

Voi pojat Kotro ja Sepponen, olette onnistuneet mediaa kiihottavassa provokaatiossanne hienosti.

On aiheellista tutkia miesten kokemaa heikommuutta ja väheksymistä, jos miehet sellaista kokevat. Tasa-arvoa ei saavuteta kumpaakaan sukupuolta mitätöimällä.

En kuitenkaan usko, että naissukupuolen saavuttamat ihmisoikeudet (!)vähentävät miessukupuolen vastaavia.

Elina Hirvonen:

Mikä ryhmä "naiset?" Mikä ryhmä "miehet"?

Miten puhe palkkaeroista tai naisiin kohdistuvasta väkivallasta estää armeijan tai syrjäytymisen tarkastelemisen sukupuolinäkökulmasta?

Jotain vikaa tasa-arvokeskustelussa tosin on oltava, kun julkisuudessa "miesnäkökulmaa" edustavat toistuvasti "nalkutuskin on väkivaltaa" -osaston argumentit. Missä näkyvät miehet, joilla olisi keskusteluun aivan muuta annettavaa?

Martti Koskenniemi:

Soopaa. Nämä miesten ongelmat ovat miesten ongelmia. Eivät tasa-arvo-ongelmia.

Jaana Airaksinen:

En ole lukenut kirjaa, joten vastaan edellä olevan esittelyn perusteella.

Stereotypiat ovat toki pirullinen pakkopaita miehelle kuin naisellekin ja epätasa-arvoon on puututtava siellä missä sitä on. Miestä – olkoonkin että liian yhdenmukaista sellaista – kuitenkin kannattelevat sekä perinteet että vankat veljesverkostot. Ei liene pelkkää sattumaa, että politiikan ja liike-elämän päättäjät, pääoman haltijat, professorit ja yliopistojen rehtorit, kirjailijat, päätoimittajat ja muut asialistan muotoilijat, myös kansalaisliikkeiden viralliset ideologit, ovat suhteettoman usein miehiä.

Eli että onhan niitä suomenruotsalaisiakin köyhiä ja heitä pitää puolustaa, mutta tämä ei vielä tee köyhyydestä leimallisesti suomenruotsalaisuuskysymystä.

Ehkäpä Kotro ja Sepponen ennakoivat tulevaa? Kun seuraava sukupolvi ravistaa asenteet uuteen järjestykseen, miehet menettävät valtaansa. Mutta samalla he saavat muissakin suhteissa tasa-arvoisemman aseman.

Nykyisestä naistutkimuksesta Kotro ja Sepponen eivät selvästi ole oikein hajulla, niin naftaliinista kaivettu miesvihaväite on. Se on samaa kerrostumaa kuin "riihen seinästä reväistyt" -lausuma, jolla meitä feministejä muinaisina aikoina kuvailtiin.

Antti Tuuri:

Kyllä tässä puoliamme on pystytty pitämään.

Atro Kahiluoto:

Tasa-arvotyössä korostuu yksipuolisesti naisten tasa-arvo, mikä on täysin oikein. Miesten pahoinvointi johtuu harvemmin tasa-arvokysymyksistä kuin naisten.

En esimerkiksi näe, että miesten elinikään pystyttäisiin parhaiten vaikuttamaan tasa-arvotoimenpiteillä.

Yleisellä tasolla sukupuolten vastakkainasettelu tasa-arvokysymyksissä vaikuttaa minusta melko turhalta. Naisten tasa-arvo ei ole mitenkään välttämättä pois miehiltä tai päinvastoin.

Kati Juurus:

Kysymyksenne koskee tasa-arvoTYÖTÄ. On selvää, että tasa-arvotyössä, jos ymmärrän käsitteen oikein, keskitytään asioihin, joita

voidaan kvantifioida ja joihin voidaan vaikuttaa konkreettisin esim. lainsäädännöllisin toimenpitein - ts. palkkatasoon, yhtäläisiin oikeuksiin työelämässä ja muualla yhteiskunnassa, tyttöjen koulutustason parantamiseen kehitysmaissa jne.

Tasa-arvokeskustelu puolestaan ei ole ollenkaan niin yksioikoista kuin arvon herrat väittävät - sen he osoittavat jo omalla keskustelupuheenvuorollaan.

Entä mistä johtuu se, että miehet elävät lyhyempään ja kansoittavat vankilat sekä asuntolat? Geeneistä? Oppressiosta? Omista elämänvalinnoista ja -tavoista?

Kaikenlainen keskustelu jatkukoon, mutta niin kauan kuin juuri naisten euro sattuu olemaan 80 senttiä ja juuri naiset joutuvat kelpuuttamaan pätkätyöt, keskittyköön valtaosa tasa-arvotyöstä naisten aseman parantamiseen.

Pirjo Hiidenmaa:

Jos tasa-arvokeskustelussa puhutaan naisten ongelmista, se ei tarkoita, että miesten ongelmia pidettäisiin vähäpätöisinä tai jopa uskottaisiin, ettei miehillä olisi lainkaan ongelmia.

Naisten tasa-arvokeskustelulla on vuosikymmenten perinteet. On siis ymmärrettävää, että teemat ja niiden käsittelytavat ovat vakiintuneet – vaikka ongelmia ei ole mitenkään ratkaistu, ja uusiakin on ilmaantunut.

Naisten mallin mukaisesti miehet ovat alkaneet tiedostaa (huom. naisliikkeen käyttämä verbi) ja tarkastella oman sukupuolensa asemaa. Naisten ongelmat eivät ole mikään yksi yhtenäinen ongelmajoukko, joka koskettaisi kaikkia naisia, ei myöskään miesten ongelmat.

Tavoitteena on lisätä kaikkien ymmärrystä oman elämänsä reunaehdoista. Samalla etsitään mahdollisuuksia vaikuttaa niihin. Tässä kaikilla on voitettavaa, eikä yhden elämän parantuminen ole pois toisilta.

Naisten ongelmat ovat enemmän esillä, mutta ei sen keskustelun vähentäminen siirtäisi huomiota miesten ongelmiin. Niinpä naisten ongelmia ei käsitellä miesten kustannuksella.

Riikka Ala-Harja:

Tasa-arvokeskustelu liikahtaa aina tähän turhauttavaan asetelmallisuuteen, kahteen ääripäähän, ja keinulauta nitisee.

Naisten tasa-arvo ei ole pois miehiltä, eikä miesten tasa-arvo naisilta. Asioiden karkean sukupuolittamisen poistaminen voisi olla yhteinen tavoite – eihän sukupuolen pitäisi näkyä lainsäädännössä muualla kuin lapsensynnytysasioissa.

Kaarina Kaikkonen:

Kyllähän naisten alat, jotka ylläpitävät elämäämme, ovat edelleen palkkakuopassa. Urokset ovat kautta luomakunnan historian olleet naaraita aggressiivisempia. Urokset uhoavat. Kukkoilevat ja tappelevat asioista jotka ovat naisten mielestä typeriä. Miesten keskinäisestä kilpailusta, voimantunnosta ja suuruudenhulluudesta ovat aiheutuneet niin kansojen väliset sodat kuin kapakkatappeluiden verenvuodatuksetkin.

Syy on biologinen. Jos miestutkijat nyt valittavat epätasa-arvoa naisiin nähden esim. vankien lukumäärissä, ratkaisu on perin helppo – pienellä leikkauksella vähennetään vankien testosteronituotanto naisten tasolle. Ja kas kas, väkivaltaisista vangeista tulee lauhkeita ja tyytyväisiä työhevosia, joita eivät rikoksiin yllyttävät vietit vainoa. Tasa-arvo toteutuu. Miesvankien määrä romahtaa naisten tasolle ja yhteiskunnastamme tulee turvallinen. Raiskaukset, pedofilia, murhat ja väkivalta vähenee, sillä suurin osa näistä vangeista uusii rikoksensa heti vapauteen päästyään. Mutta oikein kanavoituna rikoksiin kiihottava aggressiivisuus ja sukupuolten välinen hormonaalinen ero muuttuu yhteiskuntaa rakentavaksi voimaksi ja rikkaudeksi. Uhkarohkeus lisää kapteenin riskinottoa tuntemattomien vesien karikoissa ja muussa bisneksessä, mutta äidillinen rauhaa ja tasa-arvoa korostava viisaus lisää sosiaalista vuorovaikutusta ja elämän jatkumista kotisatamassa.

Ehkä tämä perinteinen klisee on oikeasti totta, ehkä biologiset erot on hyväksyttävä? Naarasleijona puolustaa synnyttämiään pentuja omalla hengellään siinä missä uros jo pakenee – ehkä avioerojen huoltajuuskiistoissa isät oikeasti jäävät alakynteen. Tämä surkea ja yksinäinen äiditön tulevaisuus aviomiesten tulisi tosin tiedostaa nykyistä paremmin jo ennen eroa, jo silloin kun naapurin nuori ja kaunis neito kiihottaa valloitusretkelle enemmän kuin kotona arjen keskellä lapsiaan ruokkiva kireä vaimo.

Mutta pystyisikö uros oikeasti antamaan pennuille samanlaista hellyyttä kuin emo? Onko lapsen hauraan ja kehittymässä olevan itsetunnon kannalta parempi jos kiistoissa lapset määrättäisiin äidin sijasta isälle? Kumman maidosta voi imeä pysyvämmän immuniteettisuojan elämän vastoinkäymisiä ja henkisiä tartuntatauteja vastaan?

Meidän naisten aggressiivisuuden puutteesta ja epäitsekkyydestä johtuu se, että elämän jatkumisen kannalta tärkeät naisten alat ovat alipalkattuja. Me naaraat uhraudumme, emme vieläkään nouse rahan ja materiaalisten etujen puolesta barrikadeille näyttämään teräviä hampaitamme ja puolustamaan oikeuksiamme. Valitettavasti. Ehkä tässä tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa naisten tulisikin estrogeenin sijaan vaatia testosteronia.

Maria Antas:

Minua kiinnostaa kaikenlaiset näkemykset ja analyysit todellisista valtasuhteista; tasa-arvoisessa yhteiskunnassa emme suinkaan vielä elä.

Katson, että sukupuolten väliset suhteet on syytä tarkastella yhtä lailla kuin tuloihin, (etniseen) alkuperään ja yhteiskuntaluokkiin perustuvat erot.

Sikäli on hyvä asia että miehet valaisevat omia näkemyksiään siitä, miltä tuntuu "olla mies" tänä päivänä. Toisaalta olen selkeästi sitä mieltä, että aktiivinen vallankäyttö on edelleen suurilta osin miesverkostojen käsissä. Siitä on edelleen välttämätöntä keskustella, siihen on pureuduttava, jotta alakynteen jäävät, toisenlaista miehisyyttä etsivät miehet, yhtä lailla kuin naisetkin, uskaltaisivat elää ja toimia omilla ehdoillaan.

Juha Siltanen:

Kysymyksessä on käsitesekaannus. "Tasa-arvokysymyksellä" on perinteisesti tarkoitettu kysymystä naisten sama-arvoisuudesta työelämässä ja oikeudesta osallistua yhteiskunnan organisaatioon. Tämän kysymyksen laajentaminen koskemaan sosiaalisia velvollisuuksia ja oikeuksia yleensä, puhekäytäntöjä, "elinikäoikeutta" jne. on loogisesti moitteetonta – ja epäilemättä osa läntisen kulttuurin "maskulistisen ikonokratian" yleistä kriisiä.

Mutta vaatimus konkreettisesta, mitattavissa olevasta epätasa-arvosta käytävän keskustelun suitsimiseksi sillä perusteella, että sitä käydään laajemman asiayhteyden "kustannuksella", haiskahtaa itse keskustelun suitsimiselta.

Timo Harakka:

Totta kai mies huomioidaan tasa-arvotyössä, kunhan mies on feministi.

EN OTA KANTAA:

Hannu Väisänen:

En Ranskasta käsin ole pystynyt seuraamaan keskustelua. Kysymyksessä näyttää olevan Suomen sisäinen debatti

Mikko Lehtonen:

Kysymykseen ei voi vastata annettujen vaihtoehtojen rajoissa. Olen eri mieltä kuin Kotro ja Sepponen siitä, että naistutkimus olisi miesvastaista.

Kysymys ei ole siitä, että miesten ja naisten edut olisivat vastakkaisia, vaan siitä, että vallitseva patriarkaalinen järjestys on sekä naisten että miesten etujen vastainen ja tuottaa molemmille huono-osaisuutta. On paitsi naisten myös miesten etu, jos naisten toimintakykyisyys paranee eikä naisia pakoteta ennalta annettuihin muotteihin.

On paitsi miesten myös naisten etu, jos miehet voivat henkisesti ja ruumiillisesti paremmin ja elävät pidempään. Patriarkaalisen järjestyksen mukaiset käytännöt ja roolimallit köyhdyttävät kummankin sukupuolen elämää. Näitä käytäntöjä ja malleja on purettava yhdessä. Vastakkainasettelun aika on ohi!

Leena-Maija Rossi:

Kysymystä tulisi täsmentää sillä, mitä tasa-arvotyötä tai millaista tasa-arvokeskustelua tarkoitetaan. Näin esitettynä kysymys on epämääräinen: tasa-arvotyö ja -keskustelu ovat todella moniaineksisia ja -moniäänisiä kenttiä.

Tässä pohdintaa kysymyksen laajemman pohjustuksen pohjalta:

Aloitan omasta alastani, naistutkimuksesta, jota Kotro ja Sepponen väittävät lähtökohtaisesti miesvastaiseksi. Yliopistossa naistutkimus-nimikkeen alla tätä nykyä tehtävä tutkimus on laaja-alaista sukupuolentutkimusta, jossa tutkitaan sukupuolten kulttuuris-yhteiskunnallista muotoutumista sekä pyritään purkamaan sukupuolten ja seksuaalisuuksien hierarkkista vastakkainasettelua. Suomalaisittain naistutkimus pitää oppiaineena sisällään myös miestutkimusta ja kriittistä seksuaalisuuksien tutkimusta (queer-tutkimus) ja näiden opetusta.

Sukupuoli ei alan tutkijoiden horisontissa tarkoita samaa kuin naiset, eikä sen soisi sitä enää tarkoittavan yleisemmässäkään keskustelussa. Tästä lienemme Kotron ja Sepposen kanssa samaa mieltä. Heidän naistutkimusta koskeva väitteensä kuitenkin osoittaa, etteivät he ole lainkaan alaan perehtyneitä.

Valtion virallista tasa-arvopolitiikkaa voi varmasti aina kohentaa siten, että eri tavoin sukupuolittuneet ongelmat tulevat paremmin käsitellyiksi ja niihin löydetään todellisia ratkaisuja. Matalapalkka-alojen naissukupuolittumisen ja pitkäaikaistyöttömyyden miessukupuolittumisen korjaamisen ei pitäisi olla toisiaan poissulkevia asioita.

Niin ikään sukupuolittuneen väkivallan tutkiminen ei tarkoita sitä, että kiellettäisiin naisten osuus väkivallanteoista. Eli naisiin kohdistuvan väkivallan tutkijat eivät väitä, että naisten väkivaltaisuutta ei olisi olemassa tai että se ei olisi ongelma. Tämä virheellinen käsitys toistui HS:n miesasia-antologiaa käsitelleessä jutussa ja ilmeisesti siis myös itse kirjassa.

Mikäli ajatellaan tasa-arvosta käytävää mediakeskustelua yleisellä tasolla, erityisesti miehiin liitetyistä ongelmista esimerkiksi poikiin ja koululaitokseen liittyvät kysymykset ovat olleet viime vuosina paljonkin esillä julkisuudessa. Niin ikään valtionhallinnon tavoitteena oleva sukupuolen huomioimisen valtavirtaistaminen koskee ainakin periaatteellisella tasolla sekä naisia että miehiä.

Eri asia on sitten johtaako esimerkiksi 'sukupuolisensitiivisyyden' tavoittelu siihen, että sukupuolia kohdellaan stereotyyppisten oletusten pohjalta eri tavoin.

Juuri tätä kirjoittaessani saapui sähköpostiini kutsu sukupuolisensitiivisen kasvatuksen seminaariin, jossa mm. esitellään laajana järjestöyhteistyönä toteutettu "Fredi - pojat, tasa-arvo ja ihmisoikeudet" -opetusmateriaali.

Suosittelen mieskirjan kirjoittajille tutustumista Frediin.

Helsingin yliopiston Kristiina-instituutin yhteydessä toimiva tasa-arvo-tietoportaali Minna (http://www.minna.fi) julkaisee jatkuvasti sukupuolentutkimukseen liittyviä artikkeleita.

Miehiä koskevat asiantuntijapuheenvuorot ovat sinne yhtä tervetulleita kuin naisiakin koskevat.

Leena Lehtolainen:

Käynnissä ei ole yhtä yhtenäistä tasa-arvokeskustelua vaan useita keskusteluja.

Erkki Tuomioja:

Tasa-arvotyössä EI korosteta liikaa naisten ongelmia ainakaan miesten kustannuksella, mutta miesten ongelmiin tulisi myös kiinnittää enemmän huomiota.

Sofi Oksanen:

Tasa-arvokeskustelu koskee aina sekä miehiä että naisia. Uskoakseni suuri osa ihmisistä käsittää tämän. Naisiin kohdistuvan diskriminaation vähentäminen parantaa myös miehen asemaa, ei vain naisen. Nais- ja miestutkimusta opiskelemaan ovat tervetulleita myös miehet – miesopiskelijoita ei jostain syystä aihe kummemmin kiinnosta. Naiset ovat itse lähteneet ajamaan sukupuoltaan koskevien epäkohtien poistamista, miesten soisi toimivan samoin. Harva mies kuitenkaan on barrikadeilla sukupuolensa puolesta. Yhtään miestä voi pakottaa vaatimaan itselleen parempaa kohtelua sosiaalitoimistossa.

Kukaan ei tietääkseni ole kieltänyt tekemästä elokuvia/kirjoja/jne., joissa kerrotaan vaimonsa pahoinpitelemistä miehistä. Tasa-arvokeskustelun vika ei ole se, että miehet itse eivät näihin aiheisiin tartu. Naistenlehdet kirjoittavat naisista naisille, iltapäivälehdet puolestaan kirjoittavat siitä, kun joku tapetaan – parisuhdeväkivaltatapauksissa se on yleensä nainen, joka tapetaan. Makasiinityyppiset miestenlehdet puolestaan eivät ole juuri menestyneet, koska miehiä ei ole riittänyt ostajiksi. Miehet ostavat ase- ja musiikkilehtiä, joiden profiiliin tasa-arvokeskustelu ei kuulu.

Nykyisen tasa-arvokeskustelun vika ei ole se, että miehiä ei heidän tasa-arvonsa juuri kiinnosta. Miehillä on ääni – sitä saa käyttää.

Antti Arjava:

Yleensä yhteiskunnallinen aktivisti pitää tärkeimpänä kysymyksenä juuri sitä yhtä, jonka parissa työskentelee. Naisasialiike on ollut keskeisessä julkisessa asemassa, joten varmasti siitä syntyy vaikutelma, että miesten ongelmiin kiinnitetään vähemmän huomiota.

Olisi vaikea vaatia yksittäisiä toimijoita kiinnittämään tasapuolisesti huomiota kaikkiin ongelmiin, eikä valtiokaan pysty sitä tehokkaasti takaamaan. Vain miesasiamiehet itse voivat tasapainottaa tilannetta, kuten nyt on tapahtumassa.

Naisten ja miesten ongelmien käsittely yhdessä ei toisaalta ole välttämätöntä, koska ne eivät liity toisiinsa. Miesten ongelmat (kuten

työttömyys, elinikä, rikollisuus) eivät yleensä johdu naisista, vaikka miehet ovatkin syynä joihinkin naisten ongelmiin. Vain harvoin edut ovat selvästi ristikkäiset, kuten huoltajuuskiistoissa. Naisliikkeen julkisuushallinta on tuskin suoraan vahingoittanut miehiä.

Lukeneiston julkisessa puheessa miehiä voidaan kritisoida perustelematta yhtenä ryhmänä helpommin kuin naisia. Feministinen retoriikka kaipaa vielä jonkin verran hiomista, jottei kenenkään tarvitsisi kokea sitä vihamielisenä ja aggressiivisena.

Harri Haanpää:

Se pitänee paikkansa, että miehen huono-osaisuus ei politisoidu. En kuitenkaan tunne "suomalaista tasa-arvotyötä".

Sukupuolten stereotypiointia ja siihen perustuvaa dikotomistista ajattelua kohtaan tunnen vastenmielisyyttä, ja kun kuulen sanan miesliike, otan jalat alleni.

Tärkeä askel "suomalaisessa tasa-arvotyössä" voisi olla se, että kiellettäisiin lailla ja asetuksilla käsite "vastakkainen sukupuoli". Ihan heti!

Laura Kolbe:

En voi & halua enkä tahdo ottaa kantaa – aihe maistuu kalutulta.

Sukupuolten tasa-arvopuhe yleistää ja latistaa. Alle hautautuu 2000-luvun suurin murros: vauraus keskittyy, köyhyys kasautuu.

Yhteiskunnan kipupisteet eivät enää sijaitse sukupuolilinjastolla, vaan varallisuusääripäiden kohtaamattomuudessa. Menestyjät porskuttavat samalla kun köyhien lukumäärä kasvaa.

Siksi tasa-arvovaatimukset kaipaavat päivitystä ja sosiaalista viritystä tähän aikaan.

Anna-Leena Härkönen:

Kysymykseen on mahdotonta vastata. Toisissa asioissa syrjitään naisia, toisissa miehiä. Esimerkiksi miesten heikko asema huoltajuuskiistoissa pitäisi ehdottomasti nostaa enemmän esille.

Jyrki Kiiskinen:

Miesten ongelmista pitäisi puhua enemmän, mutta on hedelmätöntä asettaa naisten ja miesten ongelmia vastakkain, koska ongelmat ovat yhteisiä.

Taina West:

Jos miehet kokevat olevansa epätasa-arvoisia niin siitä vain taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Niinhän sorretut ovat toimineet kautta aikain.

Heikki Patomäki:

Tasa-arvokeskustelu ja naistutkimus voivat joskus olla yksipuolisia tai muuten ongelmallisia myös siksi, että ne luovat tarpeettomia vastakkainasetteluja.

Kotron ja Sepposen muotoilut vaikuttavat kuitenkin pateettisilta, ikään kuin yritettäisiin kerjätä sääliä miehille. Ei sellaiseen voi yhtyä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi