6.1.2008 18:17 | Päivitetty: 6.1.2008 21:35
Radiohead eli Jonny Greenwood, Thom Yorke, Phil Selway, Ed O'Brian ja Colin Greenwood julkistivat In Rainbows -levynsä internetissä.
Kun Radiohead vuonna 2004 täytti levy-yhtiö EMI:n kanssa tekemänsä sopimuksen, julisti yhtyeen laulaja Thom Yorke perinteisen levy-yhtiötoiminnan "rappeutuvaksi liiketoimintamalliksi".
Viime vuonna hän pyrki osoittamaan, että hänen yhtyeensä kaltainen rockjättiläinen voi halutessaan julkaista itse oman levynsä netissä ja jättää siitä maksamisen kuluttajan omalletunnolle. Ja mahdollisesti silti tehdä enemmän rahaa kuin perinteisen levysopimuksen puitteissa.
Me emme ehkä saa koskaan tietää tarkkoja lukuja siitä kuinka moni kuluttaja päätti vinguttaa luottokorttiaan ladatessaan Radioheadin tuoreen In Rainbows -albumin, siitä yhtye on ollut kovin vaitonainen.
Julkaisua seuranneessa tiedotteessa kerrottiin kyllä, että vuorokaudessa latauksia oli ollut 1,2 miljoonaa kappaletta.
En maksanut nettilatauksestani, mutta ostin 40 punnan hintaisen "discboxin", joka saapui vihdoin uuden vuoden toisena päivänä postin mukana. Paketti pitää sisällään In Rainbowsin sekä tuplavinyylinä että cd:llä, lisämateriaalilla varustettuna.
Cd-version äänenlaatu on parempi kuin nettiversiossa ja lisä-cd pitää sisällään 8 aiemmin julkaisematonta kappaletta In Rainbowsin sessioista. Ne istuvat albumikokonaisuuteen hyvin. Komeassa paketissa tulevat mukana myös kuva- ja lyriikkaliitteet.
Kyynisesti voitaisiin todeta, että luovuttamalla levyn ilmaisjakeluun, yhtye torppasi sen laittoman nettijakelun ja päättämällä itse erikoisjulkaisusta, se sai markkinoille juuri sellaisen laatutuotteen kuin halusi.
Yhtye on kertonut haastattelussa, että pakettia olisi myyty 60 000–80 000 kappaletta. Koska itse kustannetun deluxe-painoksen jakelusta vastaava brittiyhtiö ei ole rekisteröitynyt listakelpoiseksi, ei discboxin myynti näy brittien albumilistalla.
Normaalipainoksen julkaisija, riippumaton brittiyhtiö XL saa sen sijaan olla tyytyväinen. 31.12. julkaistu virallinen, fyysinen laitos levystä nousi brittien uuden vuoden ensimmäisen albumilistan kärkeen. Se on Radioheadin viides brittiykkönen, mutta myös merkittävä ennakkotapaus.
Se osoitti sen, että moni on yhä valmis hankkimaan erillisen, käsin kosketeltavan artefaktin kovalevyn bittirivien rinnalle.
Ei ole sattumaa, että myös yhtyeen vanha levy-yhtiö EMI on ryhdistäytynyt mediakohun keskellä. Se on julkaissut oman Radiohead-boksinsa.
EMI:n Radiohead-paketti pitää sisällään yhtyeen kaikki kuusi studiolevyä Pablo Honeysta edelliseen Hail to the Thiefiin asti, sekä yhtyeen ainokaisen livealbumin. Käytännössä EMI on siis pistänyt yhdessä paketissa ulos koko bändin uran, ilman hienouksia, ilman bonuksia, ilman analyysiä. Se on viimeinen rahastus, täydellinen henkinen vastaveto yhtyeen tarjoukselle antaa uusi levynsä ilmaiseksi ladattavaksi.
Askeettinen valkoinen rasia ja sen seitsemän digipak-laitoksiin pakattua albumia eivät anna todellista kuvaa Radioheadin merkityksestä, mutta muistuttavat missä asemassa yhtye on. Ei miltä tahansa yhtyeeltä nykyäänkään julkaista tällaisia retrospektiivejä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi