perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Ranskalainen sosiologi Jean Baudrillard kuoli

6.3.2007 21:17 | Päivitetty: 7.3.2007 15:41

Ranskalainen sosiologi, filosofi ja kulttuurikriitikko Jean Baudrillard  kuoli pitkän sairauden jälkeen Pariisissa 6. maaliskuuta 77-vuotiaana.

Baudrillard oli yksi tunnetuimpia sekä myös kiistellyimpiä mediakulttuurin ja kulutusyhteiskunnan havainnoitsijoita ja kriitikoita. Häntä pidetään yleisesti postmodernistina.

Baudrillardin tausta on semiotiikassa, marxilaisuudessa, mediatutkimuksessa ja situationistien taideteoriassa.

Reinesissä vuonna 1929 syntyneen Baudrillardin akateeminen ura alkoi 1960-luvulla ja 1966 hänestä tuli Pariisin Nanterren yliopiston sosiologian apulaisprofessori.

Baudrillardin kirjoitukset jakautuvat karkeasti kolmeen vaiheeseen.

1960–70-luvuilla hän kehitti ja lopulta kritisoi marxilaista talousteoriaa välineenään semiotiikka eli merkkien ja merkityksen tutkimus. Baudrillardin mukaan Marxin tekemä talouden kritiikki tuli ulottaa myös merkkeihin, jotta voisimme ymmärtää nykyistä kulutusyhteiskuntaa.

1980-luvulla Baudrillard kommentoi median läpäisemää massakulttuuria. Baudrillardin analyysi simulaatiosta ja hyperreaalisuudesta on edelleen hänen tuotantonsa kovinta teoreettista ydintä.

Hyperreaalinen tarkoittaa Baudrillardin mukaan tilannetta, jossa ei enää nähdä eroa kopion ja alkuperäisen välillä.

Baudrillardin tunnetuin teos on Amerikka (America 1986), matkakertomus amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joka on kadottanut rajan todellisen ja epätodellisen välillä.

1990-luvulta lähtien Baudrillard analysoi yhä enemmän päivänkohtaisia poliittisia ilmiöitä. Hän käytti kirjoituksissaan argumentaatiostrategiaa, jota hän kutsui ”fataaliksi strategiaksi”. Se on eräänlaista teoreettista yliampumista, johon kuuluu ironisen viileä etäisyys.

Baudrillardin yleisin argumentaatiotapa oli näyttää, että koska jokin ilmiö on levinnyt koko yhteiskuntaan, se on kadonnut. Esimerkiksi kun kaikki on poliittista, ei ole enää mitään mikä on varsinaisesti poliittista.

Baudrillardin kirjoitukset herättivät voimakkaita vastareaktioita, varsinkin Persianlahden sodan ja New Yorkin terroristi-iskujen kohdalla.

Hän kuitenkin yritti loppuun asti hakea vaihtoehtoja kaikenkattavalle merkityksen ja median järjestelmälle.

Vaihtoehtoa hän kutsui muun muassa ”pahuuden periaatteeksi”, todellisuuden vastaukseksi, kun kulutusyhteiskunnan logiikka yritetään ulottaa kaikkialle ja kaikkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.