5.4.2008 22:30
Denise Bellonin kuva pojista seuraamassa sotilasparaatia Viipurissa 13.elokuuta 1939.
Elokuussa 1939 Viipurin itä- ja kaakkoispuolella pidettiin Suomen suurimmat rauhanajan sotaharjoitukset, joihin osallistui yli 20 000 miestä ja tuhansia lottia muonitus- ja huoltotehtävissä.
Katselmuksen lopuksi järjestettiin kolmituntinen Viipurin ohimarssi, joka keräsi Kannaksenkadulle runsaasti yleisöä.
Yleisön joukossa oli myös ranskalainen valokuvaaja Denise Bellon, joka oli tullut tekemään pariisilaiselle Match-lehdelle kuvareportaasia Suomesta.
Hänen kameransa tavoitti kadunvarren aitaan nojaavat kaksi pikkupoikaa, jotka seuraavat tiukasti ohimarssivia sotilaita.
Kahden pojan kuvaan tiivistyy myyttisen viimeisen rauhan kesän tunnelma. Aurinko paistaa yhä, pellavapäiset pojat ovat ruskeaksi päivettyneet. Kaikki on rauhallista ja onnellista. Mutta sotilaat ovat jo liikkeellä.
Nyt Denise Bellonin Suomen-kuvista on nyt koottu kirja nimeltä Onnen maa – Suomi elokuussa 1939.
"Denise Bellonin kuvat olivat omalta osaltaan muokkaamassa ranskalaisten Suomi-kuvaa. Näitä merkityksiä niistä voi lukea edelleenkin", kirjoittaa teoksen arvioiva Anu Uimonen.
"Mutta ennen kaikkea niissä lumoaa kadonnut aika, joka konkretisoituu tuhansina pieninä yksityiskohtina. Tarkan dokumentaarisuuden lisäksi Bellonin kuvat ovat loistavan, ajan hengessä kiinni olevan valokuvaajan hienon näkemyksen tulosta."
Anu Uimosen arvio kokonaisuudessaan sunnuntain Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi