15.5.2007 22:53
Ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajan Juhani Lokin ja Helsingin yliopiston rehtorin Ilkka Niiniluodon mielestä suomalaisten yleistiedossa ja -sivistyksessä on puutteita. Niiniluodon mukaan yleissivistyksen heikkenemisen huomaa yliopistollakin.
"Tieto sirpaloituu, kokonaiskuva maailmanhistoriasta ja yhteiskunnasta hämärtyy. Tiedoissa siitä, miten asiat liittyvät toisiinsa, on puutteita", Niiniluoto sanoo.
Lokki ja Niiniluoto ovat siis samoilla linjoilla ministeri Aatos Erkon kanssa, joka nosti maanantaina esille suomalaisten yleissivistyksen murenemisen Sanoman toimittajakoulun avajaisissa. Erkon mukaan heikentynyt yleissivistys haittaa muun muassa toimittajien työtä ja kansainvälistä diplomatiaa.
Yleistietouden heikkeneminen tuli esiin toimittajakoulun pääsykokeissa, joissa yllättävän moni piti rouskua kalana ja Habsburgeja Ruotsin kuningassukuna.
Lokin mukaan kyse ei ole siitä, että koulutuksen vaatimustaso olisi laskenut.
"Tiedon määrä on kasvanut hirvittävästi, mutta ihminen voi omaksua vain tietyn määrän. Yleistieto kapenee", hän sanoo.
Niiniluoto uskoo, että hyvä yleissivistys on arvokasta pääomaa myös muuttuvilla työmarkkinoilla.
Myös henkilöarviointia tekevien yritykset ovat alkaneet mitata yleistietoa.
"Yleistiedon mittaaminen voi hyvinkin olla tulevaisuuden ala", sanoo rekrytoinnista ja henkilöarvioinnista vastaava johtaja Arja Läärä Psyconista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi