7.10.2006 19:14
Kirjailija-ohjaaja Reko Lundán sairastui vajaat kolme vuotta sitten parantumattomasti.
Ohjaaja-kirjailija Reko Lundán on yhdessä Nelosen uutisissa työskentelevän vaimonsa Tina Lundánin kanssa kirjoittanut romaanin Viikkoja, kuukausia. Se on kertomus perheestä, jonka isältä löytyy aivoista kasvain.
"Romaaneja, tylyjäkin, lukiessa odottaa innolla tulevia löytöjä. Lundánien yhteisteoksen parissa pelkää, mitä tuleman pitää. Sen lukeminen sattuu", kirjoittaa Antti Majander kritiikissään.
Vaimo ja mies kuvaavat kirjassa hyvin suorasukaisesti itseään ja toisiaan. Uupumusta ja pelkoaan. Sitä miten yksi vammautuu vieraaksi jopa itselleen, Majander kuvaa.
Kolme vuotta sitten vakavasti sairastunut Reko Lundán sanoo haastattelussa, että kirjoittaminen oli kirjailijalle luontevin tapa käsitellä aihetta: "Roolihenkilön suoman verhon suojassa luimme ääneen toistemme ajatuksia ja pelkoja."
Reko Lundán halusi kertoa ajatuksiaan toimittaja Kirsikka Moringille syyskuussa. Tuolloin hänen tuorein ohjaustyönsä Den dansande prästen, Tanssiva pappi oli juuri tulossa ensi-iltaan Svenska Teaternissa.
Lundánin haastattelu ja kirjan kritiikki sunnuntain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi