Richard Thompson häikäisi taituruudellaan

Pitkän linjan folk-veteraani Richard Thompson ei ole maailman tunnetuimpia kitarasankareita, mutta siitä huolimatta Rolling Stone -lehti valitsi 59-vuotiaan miehen viime vuonna maailman kahdenkymmenen parhaan kitaristin joukkoon. Maanantai-iltana Huvila-teltassa oli helppo kuulla miksi.

Yksin akustisen kitaran kanssa esiintynyt Thompson esitteli puolentoista tunnin konsertissaan häkellyttävän määrän tyylejä 1952 Vincent Black Lightningin näppäilystä Shoot Out The Lightsin kumisevaan rockbassoon.

Käytössä oli dynamiikan koko kirjo kuiskauksista huutoon.

Välillä soiton rikkaus pakotti vilkuilemaan lavan reunalle – ei kai jossain kulisseissa vain piileskellyt komppikitaristia?

Erikoisen vaikuttavaa Thompsonin taituruudesta teki sen vaivattomuus.

Mies ei koskaan antanut kikkailun nousta kappaleiden edelle ja vaikutti aidosti hämmentyneeltä saadessaan aplodeja soolojen jälkeen kesken laulun.

Hämmennys oli ymmärrettävää, sillä jazz-tyyliin ajoitetut aplodit tulivat väärässä paikassa. Balladien ja brittiläisten kansanlaulujen perinteestä ammentavan Thompsonin kappaleet eivät ole vain soolojen lähtöruutuja, vaan itsenäisiä teoksia.

Maanantaina Thompson esitti niitä koko viidelle vuosikymmenelle venyneen uransa varrelta ja otti vastaan jopa toiveita. Niistä etenkin End Of The Rainbow kulki komeasti sateisessa illassa.

Varhaisin kuultu kappale oli Fairport Conventionin Genesis Hall ja tuoreimmat viime vuonna julkaistulta Street Warriorilta. Uudetkaan kappaleet eivät olleet pakkopullaa. Bagdadissa peloissaan olevasta sotilaasta kertova Dad's Gonna Kill Me oli illan väkevimpiä esityksiä.

Illan ainoa miinus tuli liioitellusta miksauksesta. Hyväntuulisesti esiintynyt Thompson olisi pitänyt teltan hyppysissään pienemmälläkin äänenpaineella. Nyt kova volyymi kostautui laulun ajoittaisena särkemisenä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi