perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Rock-kuvaaja Anton Corbijnin retrospektiivi avautui Helsingissä

20.5.2008 21:31

Fanni Oksanen / HS

”Kuvaan aina vallitsevassa valossa ilman jalustaa”, Anton Corbijn sanoo.

”Kuvaan aina vallitsevassa valossa ilman jalustaa”, Anton Corbijn sanoo.

Hollantilaisen valokuvaajan Anton Corbijnin takautuva 136:n kuvan näyttely on avautunut Taidemuseo Tennispalatsissa Helsingissä.

Corbijn, 53, tunnetaan erityisesti rock-tähtien kuvaajana.

Musiikki vei hänet 1979 Hollannista Englantiin. Tärkein syy muuttoon oli manchesterilainen Joy Division -yhtye, jota Corbijn pääsi kuvaamaan. Se suhde jäi lyhyeksi, kun Joy Divisionin taru päättyi 1980 yhtyeen laulusolistin Ian Curtisin itsemurhaan vain 23-vuotiaana.

Anton Corbijnin suhde monen muun bändin kanssa muotoutui paljon pitemmäksi: U2- ja Depeche Mode -yhtyeiden kuvaaminen on jatkunut 1980-luvun alusta lähtien.

"En halua puhua kuvistani liikaa, kuvat kertovat itse tarinansa", valokuvaaja Anton Corbijn sanoo viimeistellessään näyttelynsä ripustusta Taidemuseo Tennispalatsin yläkerrassa.

"Esimerkiksi tuo kuva Marianne Faithfullista pukeutuneena pelkkiin rintaliiveihin. En kerro, olenko viettänyt yön hänen kanssaan, vai poseerasiko hän tuossa asussa kahdenkymmenen valokuvaajan ryhmälle . . ."

"Mitä enemmän kerron kuvasta, sitä epäkiinnostavammaksi se muuttuu."

Marianne Faithfullin kuva kuuluu Corbijnin Star Trak -sarjaan, jossa kuvaaja on vaikuttanut kuviensa sisältöön selvästi aktiivisemmin kuin aikaisemmin. Varhaisvuosien 1975–88 dokumentaarisemmat, usein musiikkilehtiin otetut kuvat on näyttelyssä niputettu Famouz-sarjaksi.

Corbijn ei missään tapauksessa pidä itseään kuuluisuuksien kuvaajana.

"Haluan kuvata ihmisiä, jotka tekevät jotain kaunista, olivatpa he kuuluisia tai eivät. Esimerkiksi U2:n kanssa olen työskennellyt 26 vuotta, sinä aikana heistä on sattumalta tullut kuuluisia."

Joy Divisionista Corbijn on myös ohjannut paljon ylistystä keränneen elokuvan Control, joka kertoo Joy Divisionin ja Ian Curtisin tarinan.

Keski-ikäinen valokuvaaja ohjasi nuoruutensa idolista elokuvan ja jätti näin lopulliset jäähyväiset tuolle maailmalle. Samalla hän otti haltuunsa uuden välineen, elokuvan.

"Olin toki tehnyt paljon musiikkivideoita, joten tiesin jotain elokuvasta. Hyppäys valokuvasta elokuvaan oli kuitenkin iso. Hyvän valokuvan voit ottaa muutamassa minuutissa, mutta elokuvan tekoon on varattava vähintään vuosi."


Anton Corbijn – Retrospektiivi 31.8. saakka Taidemuseo Tennispalatsissa (Salomonkatu 15). Ti–su 11–20.30.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.