Roolipelaajat kyseenalaistavat sääntöjen tärkeyden peleissä

Roolipelit, nehän ovat mielikuvitusleikkiä, vai mitä? Tekeydytään ritareiksi ja sankareiksi, yhdessä kuvitellaan ja on kivaa. Vähän niin kuin lapsena, kun leikittiin rosvoa ja poliisia.

Ei pelkästään. Yksi asia, joka erottaa roolipelit lastenleikeistä, on säännöt. Roolipeleissä on pitkä perinne kohtuullisen monimutkaisista säännöistä. Niillä päätetään, mitä tapahtuu.

"Muuten peli ei suju, ollaan inttämislinjalla", kertoo Mikko Rautalahti. Hän on pelikäsikirjoittaja, joka kirjoittaa parhaillaan Remedyn Alan Wake -videopeliä, ja Roolipelaaja-lehden ensimmäinen päätoimittaja.

Inttäminen on siis sitä, osuiko pollari rosvoon vai ei. Roolipelissä sen ratkaisevat säännöt.

Miten muka? Vaikka näin.

Tutkitaan ampujan taito ja tarkkuus – ne on määritelty tietynlaisilla numeroarvoilla, pelin mukaan. Sitten selvitetään aseen ominaisuudet, jotka on sovitettu pelin mukaan nekin. Tarkistetaan mahdolliset välissä olevat esteet, selvitetään rosvon ketteryys eli kyky hypätä sivuun.

Sitten heitetään noppaa ja tutkitaan tulos taulukoista. Parhaimmillaan tämä on hidasta hommaa. Parin minuutin yhteenottoa voidaan pelata tunteja.

Sääntöjen vaikutus juontaa juurensa roolipelien historiaan.

"Ne kehittyivät sotapeleistä, joissa on aina ollut monimutkaiset säännöt", muistuttaa Eero Tuovinen, roolipelisuunnittelija ja pienkustantamo Arkkikiven perustaja. Sota- tai strategiapelit käsittelevät isojen joukkojen välisiä historiallisia taisteluita. Joukkoja symboloivia hahmoja liikutellaan kartalla. Peli voi kestää päiviä.

Roolipelejä on paljon erilaisia. Ajatellaan vaikka Afrikan tähteä.

Jos olisi vain kartta ja eri paikoissa jalokiviä ja rosvoja, se ei vielä olisi peli. Mutta kun mukaan tulee sääntöjä – heitä noppaa, liiku kartalla, katso mitä ruudusta löytyy – peli saa suunnan.

"Säännöt antavat raamit ja motivaation pelata", Tuovinen selvittää.

Niitä suunnitellessa pelintekijän luovuus ja ammattitaito tulevat esiin.

Hyvä pelintekijä sorvaa sääntöjä haluamaansa suuntaan ja ohjailee aika täsmällisesti, minkälainen pelistä tulee. Pelitapahtumasta tulee tavallaan suunnittelijan teos, jota pelaajat ovat mukana luomassa.

"Suunnittelija voi varmistaa, että pelissä tehdään tiettyjä asioita. Jos pelissä on tarkat säännöt taisteluille, peli on taistelupainotteinen. Jos pelissä on sääntöjä sosiaaliseen toimintaan, pelissä on juonittelua ja romanssia", Rautalahti havainnollistaa.

Moni tietää, että roolipeleissä heitetään myös hassuja noppia. Miksi? Siksi, ettei tietäisi, mitä seuraavaksi tapahtuu.

"Se, että ei tiedä, tuo draamaa", Rautalahti kertoo ja antaa esimerkin.

"Yksi Robin Hoodin iloisista veikoista on päätymässä hirsipuuhun. Pelaaja yrittää ampua köyden poikki. Hän tietää, että jos hän ei onnistu, Pikku-Jussi on hirressä. Jännitys menee, jos pelaaja tietää että hän onnistuu automaattisesti – koska Robin Hood onnistuu aina."

Kaikki eivät ole säännöistä kuitenkaan innoissaan. Taiteellisesti kunnianhimoiset roolipelien tekijät eivät juuri sääntöjä käytä.

Eloroolipeleissä eli larpeissa ei Pohjoismaissa yleensä ole juuri mitään sääntöjä. Kaikki perustuu eläytymiseen.

Myös monissa uusissa peleissä, kuten Ville Vuorelan vasta ilmestyneessä Stalkerissa, säännöt häivytetään pelin kulissien taakse. Vain pelinjohtaja ajoittain miettii niitä, mutta kertoo pelaajille vain sen, mitä nämä pelimaailmassa näkevät. Numeroilla ei tarvitse pelata.

Tällaisissa peleissä pelisuunnittelijan isoin luova panos on maailman suunnittelemisessa ja tunnelman rakentamisessa.

Eero Tuovinen muistuttaa myös, että vanhoissa peleissäkin oli aina oletuksena, että säännöistä käytetään vain niitä, joista pidetään.

"Säännöt ovat työkalupakki, josta pelinjohtaja karsii tarpeettoman pois. Dungeons & Dragons -pelin ensimmäisessä laitoksessa on sääntöjä, joita en ole kuullut kenenkään käyttäneen."

Roolipelikulttuuri käykin nyt läpi murrosta, jonka ytimessä on juuri kysymys sääntöjen tehtävästä ja ylipäätään tarpeellisuudesta.

Myös uusi Dungeons & Dragons heijastelee tätä kehitysvaihetta.

"Roolipelikulttuuri kehittyy. Nyt ollaan vasta löytämässä sitä, miten tämä kulttuurimuoto toimii, ja erilaisia uusia tapoja pelata."

Peruslinja on Tuovisen mielestä silti selvä. "Heittäkää noppaa ja läppää. Kunhan on kivaa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi