2.7.2009 17:03
Ihmiset ryntäsivät porttien avauduttua sisään Roskilden festivaalin festarialueelle.
Roskilde. Vaikka jonkin aikaa näytti siltä, että Pohjolan suurin ja maineikkain rockfestivaali, Tanskan Roskilde, kärsisi taantuman seurauksena viime vuosien suurimman yleisökadon, festivaalin lipunmyyntitilanne vaikutti avauspäivä torstaina valoisalta.
240 euron hintaisia koko festivaalin kattavia lippuja oli myyty keskiviikkona noin 65 000 eli lähes sama määrä kuin viime vuonna.
"Se oli tavoitteemme, joten olemme iloisia", Roskilden edustaja Esben Danielsen kertoo.
"Tänä vuonna talouskriisin takia ihmiset odottivat tavallista kauemmin ja miettivät, mitä he oikein haluavat tehdä", Danielsen perustelee hitaasti alkanutta lipunmyyntiä.
Kun lipunostajiin lisätään 25 000 talkoolaista sekä muutama tuhat median ja artistien edustajaa, Roskilden festivaaleilla juhlii tänä viikonloppuna päivittäin noin 100 000 vierasta.
Tanskan ulkopuolelta saapuvien festivaalituristien määrän festivaali odottaa jäävän talouskriisin takia noin 20 prosenttiin, vaikka 90-luvulla jopa puolet Roskilden yleisöstä saapui esimerkiksi muista Pohjoismaista. Sen sijaan tanskalaisia saapuu tänä vuonna Roskildeen viime vuotta enemmän.
Danielsen kertoo ruotsalaisyleisön supistuneen, koska Tanskan kruunu on nyt ruotsalaisille kallis.
Suomalaisvieraiden määrän festivaali odottaa säilyvän tuhannen ja kahden tuhannen välillä.
Roskilden-matkoja järjestävän Elmu ry:n mukaan suomalaisten määrä on hieman vähentynyt, mikä johtuu festarilipun korkeasta hinnasta.
Nihkeästi alkaneen lippukaupan takia Roskilde myy tänä vuonna poikkeuksellisesti 100 euroa maksavia päivälippuja jokaiselle tapahtumapäivälle. Suurinta kiinnostusta on herättänyt perjantai, jolloin esiintyvät muun muassa Faith No More ja Oasis.
39. kerran järjestettävillä Roskilden festivaaleilla esiintyvät lisäksi muun muassa Coldplay, Kanye West, Nine Inch Nails, Pet Shop Boys, Grace Jones sekä Lily Allen.
"Ohjelmistomme on tänä vuonna hieman parempi kuin useimmilla Euroopan suurilla festivaaleilla", Danielsen kehuu.
Roskilde kiinnittää tänä vuonna erityishuomiota ilmastonmuutoksen torjuntaan, mikä liittyy Kööpenhaminassa joulukuussa järjestettävään YK:n suureen ilmastokokoukseen.
Ympäristöpanostuksistaan tunnettu ja hyväntekeväisyyspohjalta toimiva festivaali lahjoittaa tämän vuoden tuottojaan muun muassa ilmastonmuutoksen uhrien auttamiseen Pakistanissa ja Intiassa.
Roskilden festivaalin budjetti on noin 20 miljoonaa euroa, josta esiintyjien palkkiot haukkaavat viisi miljoonaa.
Viime vuonna festivaali teki voittoa noin 130 000 euroa, jotka festivaali käyttää muun muassa musiikkiprojekteihin Palestiinassa.
Ilmastoteemavuoden erikoisuutena Roskildessa voi viikonloppuna esimerkiksi ajaa polkupyörää, joka lataa kännykän akkua.
Festivaalin sähkönkulutus perustuu tuulivoimaan, ja esimerkiksi Odeon-telttalavan valaistus on hoidettu lähes kokonaan vähän energiaa kuluttavilla led-valoilla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi