Runoilija kavahti tabuja ja rakasti luontoa

 Kirjailija ja kääntäjä Brita Polttila kuoli 10. marraskuuta Laakson sairaalassa Helsingissä sairastettuaan leukemiaa. Hän oli kuolleessaan 88-vuotias.

Polttila piti itseään ennen kaikkea runoilijana, vaikka hän oli kirjoittamisen monityöläinen. Kuuden runokokelman lisäksi hänet muistetaan etenkin monipuolisena suomentajana, joka käänsi ansiokkaasti muun muassa Bertolt Brechtiä ja Frederico García Lorcaa.

Polttilan intohimoinen uteliaisuus ja energisyys kanavoitui kirjoitustyöhön, jossa riitti seurattavaa myös hänen luokseen tulleille ystäville.

Hänellä oli tapana ripustella nastoilla seinät täyteen erilaisia työhön liittyviä piirustuksia, maalauksia, kuvia, paperilappuja ja sitaatteja. Jos jokin ilmaisussa hiersi, hän nosti oman tekstinsä niiden joukkoon ja katsoi sitä, kunnes oikeat sanat löytyivät.

Runoilijadebyyttinsä Brita Polttila teki vasta 43-vuotiaana kokoelmallaan Katson tästä (1963). Sairastuttuaan vakavasti 1990 käännösten tekeminen sai jäädä, mutta runojen rinnalle tuli intohimoinen suomalaisten kansanrunojen tutkiminen.

"Suomentajia kyllä löytyy, mutta minun runojani ei kirjoita kukaan muu kuin minä", hän kuvaili runojen tärkeyttä 80-vuotishaastattelussaan.

27. lokakuuta 1920 Haminassa syntynyt Polttila törmäsi ilmaisun mahdollisuuksiin jo lapsuudessaan: suomenruotsalaisen isän kanssa puhuttiin suomea, mummon kanssa ruotsia, pietarinsaksalaisen äidin ja äidinäidin kanssa puolestaan saksaa.

Hän kiinnostui varhain vasemmistolaisuudesta ja feminismistä eikä suostunut kumartelemaan tabuja. Polttila kävi 1950-luvulla Berliinnissä, tutustui reaalisosialismiin ja alkoi kritisoida sitäkin.

Työläiskirjailija Arvo Turtiaisen vaimona Polttilan kirjoittamiseen suhtauduttiin kirjailijapiireissä pitkään epäillen.

"Paavo Haavikon ja Marja-Liisa Vartion rohkaisemana päätin kuitenkin yrittää."

Brita Polttilan Eva-tytär tunnetaan nykyään pitkäaikaisena Yleisradion uutisankkurina.

Brita Polttila menetti kirjoittamishalunsa ainoastaan kerran, kun rakas aviomies sairastui vakavasti. Runoilija hoiti toista runoilijaa pitkään kotona ennen miehen kuolemaa.

Vuonna 2000 ilmestyi Polttilan viimeiseksi jäänyt teos Verkkaista liikettä, joka sisältää hänen valikoituja runoja ja runosuomennoksiaan. Hän kirjoitti kuitenkin sen jälkeenkin.

Yhteiskuntakriittisyys ei vienyt Polttilaa koskaan niin mennessään, että hän olisi unohtanut luonnon merkityksen runoissaan tai elämässään. Luonnosta hän löysi jatkuvasti onnen tunnetta.

"Tosin tuntuu siltä, että sana luonto on oikeastaan väärän ajattelun tulosta, koska se työntää ihmisen luonnon ulkopuolelle, ikään kuin hän ei olisi osa luontoa."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi