Runoilijat joutuivat mielisairaalaan 20 kertaa useammin kuin muut

Byron oli "hullu ja vaarallinen" erään rakastajan mukaan, Keatsin ajoi hulluuteen pakonomainen rakkaus, ja Sylvia Plath päätti oman elämänsä.

Masennus, hulluus ja mielisairaus ovat teemoja, jotka ovat kulkeneet läpi runouden historian, BBC News kertoo.

Mielenterveyshäiriö, itsemurha ja joutuminen laitokseen olivat 20 kertaa yleisempiä vuosina 1600–1800 eläneiden tärkeiden englantilaisten ja irlantilaisten runoilijoiden kuin muiden ihmisten keskuudessa, paljastaa psykologi Kay Redfield Jamisonin tutkimus.

Toisin sanoen runoilijat joutuvat mielisairaalaan 20 kertaa todennäköisemmin kuin väki yleensä.

Tiede on yrittänyt selittää tätä. Eräs tuore tutkimus löysi samankaltaisuuksia taiteilijoiden ja skitsofreenikoiden aivoista, toisen mukaan luovilla ihmisillä on samankaltaisia persoonallisuuden piirteitä kuin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöistä kärsivillä.

Mikä runoudessa sitten houkuttaa ihmisiä, joilla on taipumus kärsiä mielenterveyshäiriöistä?

Runous on lyhyttä ja joustavaa, siinä voi tehdä mitä hyvänsä, runous sallii kielen vivahteita ja erilaisia tapoja nähdä maailma, ovat selitysyrityksiä.

Monet psykologit ovat yrittäneet määritellä, mikä tekee ihmisestä luovan, ja miten tätä voi arvioida.

"Luovuuteen liittyy, ettei anna sääntöjen pakottaa eikä hyväksy yhteiskunnan asettamia rajoituksia", psykologi Gary Fitzgibbon sanoi BBC:lle.

"Ja mitä enemmän rikkoo sääntöjä, sitä todennäköisemmin luokitellaan 'henkisesti sairaaksi'."

Ajaako mielisairaus ihmisiä taiteen pariin vai aiheuttako taide mielisairautta?

"Suuri osa luovuudesta tulee konfliktista mielesi jossain osassa", runoilija Luke Wright sanoo.

"En usko, että sinun täytyy olla 'hullu' ollaksesi runoilija, mutta jos mielesi on elossa, se voi tuottaa sekä positiivisia että negatiivisia reaktioita. Se voi merkitä ihania asioita, mutta myös sitä, että sopeutuminen 'normaaliin' elämään on vaikeaa."

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi