1.3.2010 15:19
Frédéric Chopin (1810-1849).
Ruotsalaiset haluavat tutkia säveltäjä Frédéric Chopinin kuolinsyyn uudelleen, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.
Puolalainen Chopin kuoli vuonna 1849, vain alle 40-vuotiaana. Hän kärsi koko ikänsä hankalasta sairaudesta, jota luultiin aikanaan tuberkuloosiksi. Tuberkuloosi on myös kirjattu hänen kuolinsyykseen erilaisissa elämäkerroissa.
Ruotsalaisprofessori ja lääkäri Birgitta Strandvikin mukaan Chopin saattoi kuitenkin kärsiä kystisestä fibroosista, aineenvaihduntasairaudesta, joka vaikuttaa muun muassa hengitysteihin ja keuhkoihin.
"Jos joku on niin sairas kuin Chopin oli, on epätodennäköistä, että eläisi tuberkuloosin kanssa niin pitkään", Strandvik sanoo.
Nykypäivän geenitekniikalla kuolinsyyn tutkiminen olisi mahdollista, jos vain tutkittavaksi saataisiin pala Chopinin ruumista. Nyt tutkijoiden katseet kohdistuvat varsovalaiseen kirkkoon, jossa säilytetään säveltäjän sydäntä.
Pariisissa kuollut Chopin oli itse toivonut, että hänen sydämensä lähetettäisiin kuoleman jälkeen takaisin Puolaan. Nyt sydäntä pidetään erityisessä säiliössä, joka sisältää nestettä – todennäköisesti konjakkia.
Ruotsalaistutkijat ovat pyytäneet Puolan kulttuuriministeriöltä lupaa sydämen tutkimiseen jo vuonna 2008, mutta vastaus oli kieltävä.
"Sillä tavalla [sydämen dna-kokeilla] saisimme selvitettyä Chopinin hoitohistorian ikiajoiksi", sanoo professori Strandvik.
Chopinin kuolinsyystä esiintyi uusia teorioita ensimmäisen kerran jo 1980-luvun lopussa. Asia tuli ajankohtaiseksi tänään maanantaina, jolloin tuli kuluneeksi 200 vuotta puolalaissäveltäjän syntymästä.
Chopin oli jo teini-ikäisenä fyysisesti heikko, ja 20-vuotiaana 160-senttinen mies painoi vain 48 kiloa. Hän itse laski usein leikkiä heikosta terveydestään.
"Kolme lääkäriä tutki minut. Ensimmäinen sanoi että kuolen, toinen sanoi että olen kuoleman partaalla ja kolmas, että olen melkein kuollut", Chopin vitsaili ystävälleen kirjeenvaihdossa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi