perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

SKS kerää suomalaisten päiväkirjoja maanantailta 2. helmikuuta

30.1.2009 15:44

Kymmenen vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seura haastoi suomalaiset kirjoittamaan päiväkirjaa tiistaistaan 2. helmikuuta 1999.

Kansanrunousarkistoon kertyi yli 23 000 päiväkirjaa – eli noin seitsemän hyllymetriä.

Tutkija Juha Nirkko toimitti päiväkirjateksteistä kahta vuotta myöhemmin antologian Suomalaisten päivä, ja tutkimustakin niistä on jo tehty.

"Lisäksi Oulun ylioppilasteatteri kokosi teksteistä kuusi päiväkirjaa sisältäneen monologinäytelmän", Nirkko muistaa.

Tasan kymmenen vuotta myöhemmin SKS ja Kalevalaisten Naisten Liitto kutsuvat jälleen kaiken ikäisiä, Suomessa tai ulkomailla asuvia suomalaisia kirjaamaan saman päivän eli ensi maanantain tapahtumat ja lähettämään ne Suomalaisen päivä -keruuseen.

Mukana on nyt porkkanakin: kaikkien päiväkirjansa lähettäneiden kesken arvotaan kirjoja ja koruja.

Päiväkirjoja voi lähettää paitsi Kalevalaisten Naisten liittoon postitse tai sähköisesti myös Helsingin Sanomien verkkosivujen välityksellä.

Tekstinsä voi kirjoittaa anonyymisti HS.fi:ssä ja se toimitetaan aikanaan SKS:n kansanrunousarkistoon säilytettäviksi ja tutkimuskäyttöön.

Millaisia asioita kymmenen vuoden takaiset päiväkirjat Suomesta ja suomalaisista kertoivat?

"Aikamoista perusturvallisuutta niistä huokui", Juha Nirkko sanoo.

"Helmikuun toisena päivänä ei onneksi tapahtunut mitään kamalaa, ja joillain kirjoittajilla tuntui olevan jopa vaikeuksia keksiä kerrottavaa. Teksteistä huomasi myös, että mediaa oli seurattu tarkkaan."

Hän muistaa useassa päiväkirjassa mainitun, että amerikkalainen Garbage-yhtye vieraili Suomessa ja esiintyi Jäähallissa ja että Johannes Virolaisella oli 85-vuotispäivät.

Kultuuritoimittaja Milla Autio seurasi päiväkirjaprojektia Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja kirjoitti siitä reportaasin seuraavan päivän Helsingin Sanomiin.

Sen mukaan keittäjä Sylvi Kinnunen kirjasi muistiin paistoksen ja salaatin valmistusta koulun keittolassa, opettaja Riitta Lokki oli nähnyt jäniksen ja 6-luokkalainen Anna-Stiina Turkka melkein syönyt aamulla homeista juustoa.

Pakkasta oli 4–5 astetta, ja yöllä täysikuu oli pitänyt monta kirjoittajaa valveilla.

Saman koulun nyt jo eläkkeellä oleva äidinkielenopettaja, kouluneuvos Kirsti Mäkinen oli mukana keruun järjestelyissä 1999, ja niin nytkin.

Kymmenen vuotta sitten oli Elias Lönnrotin uuden Kalevalan 150-vuotisjuhla – nyt on niin ikään sen merkkivuosi.

"1999 tuntui tärkeältä juhlistaa vuotta täysin uudella mutta silti perinnettä kunnioittavalla tavalla. Päiväkirjakeruussa yhdistyivät kokemusten ainutkertaisuus ja keräämisen kansanvaltaisuus", Mäkinen kertoo.

"Se, että tekstit talletetaan SKS:n kansanrunousarkistoon, muistuttaa myös sen instituution ainutlaatuisuudesta. Ei missään muualla maailmassa ole organisaatiota, joka jatkuvasti tallettaa tavallisten kansalaisten elämää ja kokemuksia."

SKS:n kansanrunousarkiston perinne- ja muistitietokokoelmia onkin kartutettu 1800-luvun alusta lähtien.

Viime aikoina on kerätty aineistoa mm. alkoholinkäytöstä, toimittajien työstä, sotaveteraanien traumoista ja räsymatoista.

Kirsti Mäkisen ja Juha Nirkon mukaan Suomalaisen päivä -keruun suosio kertoo siitä, että olemme tottuneita paitsi perinteen keräämiseen myös kirjoittamiseen.

"Olemme varmasti kirjallisimpia kansoja maailmassa: meillä liki koko kansa on osannut kirjoittaa jo kauan. Lisäksi meillä kunnioitetaan yksityisen ihmisen kokemuksia", Mäkinen arvelee.

Uuden päiväkirjakeruun myötä tutkijoille avautuu hänen mukaansa hieno näkymä yhteiskunnan muuttumiseen.

"Toivottavasti mukaan saadaan paljon kuvauksia myös työpaikoilta niin, että saamme lähivuosina lukea, miten työnteko ja esimerkiksi naisten ja miesten asema ovat muuttuneet. Tai ehkä vielä kiinnostavampaa onkin se, mikä on pysynyt kymmenessä vuodessa ennallaan."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.