29.5.2007 20:22
Yksi tunnetuimmista kolttasaamelaisen kulttuurin edustajista on Tiina Sanila, joka tässä esiintyy Ijahis Idja -festivaaleilla.
Saamelaisten kulttuurikeskus voi vihdoin toteutua, seitsemän vuoden odotuksen jälkeen.
Uudessa hallitusohjelmassa on vihdoin kirjattu rahoitus, ja Inarin tontille odotetaan rakennusta vuonna 2011.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio iloitsee kaikkien saamelaisten tavoin uudesta käänteestä. "Päätös on valtavan tärkeä signaali saamelaisille, jotka ovat tunteneet jääneensä Suomessa ulkopuolisiksi."
Kulttuurikeskukseen tulee vihdoin tuuliajolla seilanneen saamelaisparlamentin ja kirjaston tilat, elokuva- ja musiikkikeskus, konserttisali ja tutkimustiloja.
"Nyt voidaan suunnitella myös pohjoismaista verkottumista, osallisuutta yhteiseen saamelaiseen yliopistokeskukseen, joka vahvistaisi esimerkiksi saamelaista porotutkimusta."
"Meillehän poro ei ole osa lihatuotannon ketjua vaan aivan keskeinen tekijä kielen ja kulttuurin jatkumossa."
Ijahis Idja -festivaali esitteli kolttien ja Siperian uhattujen alkuperäiskansojen perinteitä 29.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi