lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sauna inspiroi suomalaiskokin turskaa

28.1.2009 20:20

Lyon. Vakuumipussi auki reippaalla veitsenvedolla, ja saunavihta pois pussista.

Bocuse d'Or -kilpaa oli käyty tiistaina vasta pari tuntia, kun Lyonin messuhallin kilpailukeittiössä numero kaksi oltiin jo suomalaisuuden ytimessä.

Ronski koivunoksa jouti roskasäiliöön sen jälkeen, kun se oli antanut tarpeeksi makua Suomen Filip Langhoffin saunan inspiroimalle turskafileelle.

Häränhännät olivat päätyneet kattilaan kuusenkerkkäsiirapin ja omenamehun kanssa, naudanlihaan oli ruiskutettu koivunlehtien makua injektioneulalla, ja Langhoffin avustaja Miki Kurkela valmistautui tekemään kalavadin lisäkkeeksi karjalanpiirakoita – joita ei tosin perinneleivonnaisiksi ilman esittelyä olisi tunnistanut.

Lyonin kilpakeittiöissä näperretään huippuunsa viritettyä gourmetruokaa, mutta annoksissa pitää näkyä myös kansallisten keittiöiden erityispiirteitä, kuten omia raaka-aineita.

"Niiden valinnassa on oltava kuitenkin varovainen, jotta ei tarjoa makuyhdistelmiä, joita muiden maiden tuomarit eivät kerta kaikkiaan ymmärrä", sanoi tuomarina kilpailussa ollut keittiöpäällikkö Jarmo Vähä-Savo.

Langhoffin kilpailuannosten teema oli metsä. Vähä-Savon mukaan koivunlehtien maku oli niin hienovarainen, että pelkoa kansainvälisen tuomariston hyljeksinnästä ei ollut.

Sinivalkoinen tunnelma jatkui tänä vuonna myös katsomossa, sillä paikalla oli 40–50 suomalaisen kannattajan joukko. Suomalaiset olivat pukeutuneet sinisiin t-paitoihin, joita koristi Filip Langhoffin kuva.

Kun Langhoff sai kilpaurakkansa päätökseen, ensimmäisten joukossa onnittelemaan ehätti Filipin 3-vuotias Nicolas-poika.

Pääraaka-aineet osallistujille määrää Bocuse d'Or -kilvan organisaatio. Kalaruuan raaka-aineita olivat norjalainen turska, kampasimpukat ja katkaravut. Liharuokaan oli käytettävä skotlantilaisesta Angus-pihvikarjasta peräisin oleva naudan sisäfileetä, entrecôtea, poskia ja häntää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.