Seksuaalinen häirintä on teatterissa tapa ja tabu

Suna Vuori
Helsingin Sanomat

Teatteri-lehti tarttuu tänään ilmestyvässä numerossaan 8/08 sukupolvesta toiseen vaiettuun ja edelleen polttavaan aiheeseen: teatterityössä tapahtuvaan seksuaaliseen häirintään.

Lehden kyselyn perusteella häirintää esiintyy siinä määrin yleisesti, että jokseenkin kaikki alalla työskentelevät ovat joko olleet jonkinasteisen sukupuolisen häirinnän kohteena, nähneet sitä tai kuulleet erilaisista häirintätapauksista.

Tavallisimpia uhreja ovat nuoret, kokemattomat naisnäyttelijät ja tyypillisimpiä häiritsijöitä vanhemmat miehet: teatterinjohtajat, ohjaajat, näyttelijäkollegat ja opettajat.

Suomen näyttelijäliiton noin 750 jäsenelle touko–kesäkuun vaihteessa lähetettyyn sähköpostikyselyyn vastasi 34 näyttelijää. Heistä 26 oli kokenut alalla sukupuolista syrjintää. Vastanneista 24 naisesta vain kahdella ei ollut asiasta kokemuksia.

Vastausprosentti on valitettavan, voisi jopa sanoa järkyttävän pieni. Päätoimittaja Annukka Ruuskanen pahoittelee kyselyn huonoa ajankohtaa lomakauden kynnyksellä.

Luku on silti suurempi kuin näyttelijä-tutkija Helena Kallion pari vuotta sitten tekemässä kyselyssä, jossa hän haki Näyttelijäliiton ammattilehden kautta aineistoa sukupuolikysymystä naisnäyttelijän työssä pohtivaan tutkimukseensa.

Kallio ei saanut kyselyynsä yhtään vastausta. Hänen ehdotukseensa seksuaalisen häirinnän ottamisesta näyttelijöiden työsuojelukoulutuksen teemaksi ei reagoitu.

Ongelman yleisyyteen nähden siitä vaikeneminen vaikuttaa siltä, että seksuaalinen häirintä on teatterialalla vaiettu käytäntö, sekä tapa että tabu.

Häiriötekijät vaihtelevat lehden saamien vastausten perusteella rivoista puheista, ulkonäön kommentoimisesta, tirkistelystä ja intiimeistä illallistarjouksista ruumiilliseen lähentelyyn, seksillä kiristämiseen sekä eriasteiseen kosketteluun, kuten kielisuudelmiin pakottamiseen harjoituksissa ja jopa esityksissä.

Keinoja häirintään puuttumiseen on, mutta niitä ei haluta, uskalleta tai osata käyttää.

Teatteri on erityinen työpaikka siitä syystä, että näyttelijät esiintyvät annetuissa rooleissa sekä itsensä "unohtaen" että itsenään, tehden työtä koko kehollaan. Kaikki on näkyvillä – aluksi ohjaajan ja vastanäyttelijöiden, myöhemmin yleisön katseen, usein halunkin kohteena.

Näytelmään on kenties kirjoitettu seksiä tai lähentelyä, roolihenkilö voi olla hyvinkin viettelevä, ja joskus on perusteltua korostaa seksuaalisuutta harjoituksissa tai tulkinnassa. Joiltakin saattavat mennä tosi ja esitetty sekaisin, joko tarkoituksellisesti tai tahtomatta.

Sukupuolista häirintää esiintyy sekä hierarkkisissa laitosteattereissa että vapaalla kentällä, jossa työryhmät vaihtuvat tiheään ja moni kokee eri syistä tarpeelliseksi miellyttää uusia työtovereita.

Monella naisnäyttelijällä on ikäviä kokemuksia myös elokuvien tai tv-sarjojen koekuvauksista, joissa saatetaan esimerkiksi pyytää riisuutumaan, vaikka rooli ei sitä vaatisikaan. Nuoret ja kokemattomat saattavat suostua ns. "panorooleihin" vain päästäkseen alalle.

Koska piirit ovat Suomessa pienet, häirinnästä valittavat näyttelijät pelkäävät saavansa hankalan maineen, menettävänsä tietyn roolin tai muitakin tulevia työtilaisuuksia. Tätä pelkoa saatetaan käyttää hyväksi, jos alalla vallitsevat käytännöt sen sallivat.

Teatteri-lehden haastattelema näyttelijä Jorma Markkula, 63, tietää, että "uralle on tultu reittä pitkin" ja että "vanhan liiton" teatterinjohtajat saattoivat ottaa näyttelijöiksi rakastajattariaan.

Teatterityö vaatii Markkulan mukaan edelleen "hyvää huumorintajua, koska huulenheitto saattaa äityä aika härskiksi. Ei pidä lähteä teatterialalle, jos ei kestä ulkomuotoon liittyvää sanomista".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi