27.4.2007 12:16 | Päivitetty: 27.4.2007 14:12
Moskova. Kuuluisa kapellimestari ja sellisti Mstislav Rostropovitš on kuollut, kertovat venäläiset uutistoimistot.
Rostropovitš on ollut moskovalaisessa sairaalassa helmikuusta lähtien. Hän oli kuollessaan 80-vuotias.
Rostropovitš teki suuren määrän levytyksiä ja hankki sellolle myös uutta ohjelmistoa. Useat tunnetut säveltäjät tekivät uutta tuotantoa juuri Rostropovitš mielessään.
Rostropovitsh muistetaan myös neuvostoajan kansalaisoikeusaktivistina. Hän puolusti ystäväänsä Aleksandr Solženitsinia, mikä johti kahnauksiin neuvostohallinnon kanssa ja suunniteltujen konserttikiertueiden peruuttamiseen.
Rostropovitš lähti Neuvostoliitosta 1974, neljä kuukautta Solženitsinin jälkeen. Hän ilmoitti palaavansa vain kun Neuvostoliitossa on täydellinen taiteellinen vapaus.
Rostropovitš menetti Neuvostoliiton kansalaisuuden 1978 "epäisänmaallisen toiminnan takia". Mihail Gorbatšovin kaudella tammikuussa 1990 Rostropovitš kuitenkin sai kansalaisuutensa takaisin. Kun Berliinin muuri murtui syksyllä 1989, Rostropovitš kiirehti paikalle ja antoi muurilla improvisoidun sellokonsertin.
Rostropovitš syntyi Bakussa 27. maaliskuuta 1927 muusikkoperheeseen. Hän aloitti pianonsoiton äitinsä opastuksella nelivuotiaana ja sellonsoiton kahdeksanvuotiaana. 1943 Rostropovitš aloitti opinnot Moskovan konservatoriossa ja edistyi nopeasti. Jo 1951 hänet palkittiin Stalinin nimeä kantaneella Neuvostoliiton sen ajan korkeimmalla arvomerkillä.
Rostropovitšin kansainvälinen ura käynnistyi New Yorkin Carnegie Hallissa 1956. Hän esiintyi ja johti kaikilla maailman tärkeimmillä näyttämöillä. Rostropovitš toimi Washingtonissa National Symphony Orchestran johtajana 1977-1994.
Sergei Prokofjev, Dmitri Š ostakovitš ja Benjamin Britten sävelsivät uutta ohjelmistoa Rostropovitshille. Brittisäveltäjä Brittenistä tuli sellistin läheinen ystävä, ja hän kirjoitti War Requiemin sopraano-osan Rostropovitšin vaimolle, laulaja Galina Višnevskajalle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05
Urheilu | Julkaistu 9:48