28.10.2009 10:52
Kirjalija Sofi Oksanen.
Kirjailija Sofi Oksanen kertoo Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissaan näkemyksensä siitä, mistä kohua herättänyt riita kustannusyhtiö WSOY:n ja sen kirjailijoiden välillä on syntynyt. Oksasen mukaan kustantamon johto ei esimerkiksi vastaa sähköposteihin, ja WSOY:n toimitusjohtaja käytti kirjamessuviikon lomailuun.
Kaksitoista yhtiön kirjailijaa lähetti viime viikolla Sanoma-konsernin johdolle kirjeen, jossa haukutaan rajusti kustantamon johtoa. Kirjeessä sanotaan yrityksen uuden toimitusjohtajan Anna Baijarsin ja viestintä- ja markkinointipäällikön Tarja Virolaisen ajaneen yhtiön kaaokseen ja aiheuttaneen kirjailijoille taloudellisia tappioita.
Baijars puolestaan sanoo yrittäneensä puhua Oksasen kanssa, mutta Oksanen ei halua keskustella hänen kanssaan saman pöydän ääressä. Baijars järjesti viime maanantaina keskustelutilaisuuden kirjeen kirjoittaneiden kirjailijoiden kanssa, mutta vain kaksi, Tapio Liinoja ja Roman Schatz, saapuivat paikalle.
WSOY ja Helsingin Sanomat kuuluvat Sanoma-konserniin.
WSOY:lle suuttunut Jim Thompson sai jättipainoksen Saksassa 29.10.2009
WSOY otti aikalisän kirjailijakapinansa selvittämiseen 27.10.2009
Menestys teki uneksijasta järkimiehen 22.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi