perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Spotify tarjoaa vaihtoehdon piratismille

9.3.2009 23:09

Miljoonan käyttäjän Spotifysta povataan musiikin jakelun mullistajaa. Siitä ennustetaan vähintäänkin vaihtoehtoa Applen iTunes Storelle, suurimmalle musiikkia myyvälle verkkokaupalle.

Spotify on pieni ohjelma, joka asennetaan tietokoneelle. Musiikki sijaitsee Spotifyn palvelimilla, joihin oma tietokone ottaa yhteyttä verkon kautta.

Kun Spotify-ohjelman hakukenttään kirjoittaa U2, ilmestyy lista U2:n kappaleita. Klikkaamalla ne soivat, hyvällä äänenlaadulla. Kappaleita voi pysäyttää ja kelata, aivan kuin ne olisivat omalla koneella.

Spotifyn kuukausimaksu on kymmenen euroa, ja sillä voi kuunnella niin paljon musiikkia kuin haluaa. Ja katalogissa sitä riittää.

"Meillä on tällä hetkellä miljoonia kappaleita katalogissamme. Mutta meillä on lisenssi vielä miljooniin, joita emme ole ehtineet lisätä palveluumme", kertoo Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek.

Kappaleita lisätään kymmenen tuhannen päivävauhdilla.

"Kuunneltavana on vasta noin kolmasosa niistä kappaleista, joihin meillä on jo lisenssi. Neuvottelemme jatkuvasti uusien yhtiöiden, esimerkiksi klassiseen musiikkiin erikoistuneen Naxoksen, kanssa."

Lokakuussa käynnistetyn Spotifyn maksullinen versio toimii 14 maassa, Suomessakin. Suomessa toimii myös ilmainen versio, mutta sen saa käyttöön vain jos toinen käyttäjä kutsuu mukaan palveluun.

Ilmaisessa versiossa on äänimainoksia kappaleiden välissä. Suomessa niitä kuuluu harvoin, Ruotsissa useammin.

Viime kuussa Spotifyn ilmainen versio avattiin ensi kertaa käytettäväksi myös ilman kutsua, Britanniassa.

Laittoman lataamisen haamu kummittelee monella tapaa Spotifyn taustalla. Ei ole sattumaa, että Spotify kehitettiin Ruotsissa.

Pahamaineinen The Pirate Bay on myös ruotsalainen verkkosivu, jonka laillisuudesta väännetään parhaillaan oikeudessa. Pirate Bay on myös maailman suurin mediajakelija, koska sillä on vertaisverkkotekniikan osaaminen hallussa.


Lisää aiheesta tiistain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.