lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Suomalaiskirja kummastuttaa Virossa

22.9.2008 18:58

"Itsenäisellä Virolla on aikaa enintään kymmenen vuotta", väittää suomalainen kriminologian dosentti Johan Bäckman, joka julkisti maanantaina Tallinnassa kirjan Pronssisoturi. Kirjassaan Bäckman kertoo tarkastelevansa Pronssisoturi-patsaasta syntynyttä kiistaa ja sen taustoja. Tallinnassa huhtikuussa 2007 puhjenneita patsasmellakoita hän nimittää venäläiseksi Intifadaksi.

Kirjan julkaisupäivä ja paikka kiistellyn Pronssisoturi-patsaan luona oli valittu tarkoituksella. 22. syyskuuta venäläiset sotaveteraanit kokoontuvat perinteisesti pronssisoturin luokse muistamaan 1944 tapahtunutta Tallinnan valloitusta, jota venäläiset kutsuvat vapauttamiseksi, virolaiset miehitykseksi.

Bäckmanin mukaan Viron patsaskiistassa ei ollut kysymys patsaan siirrosta vaan Tallinnan vapauttajien hautamuistomerkin tuhoamisesta ja hautojen häpäisystä. Hän arvioi tapauksen merkitsevän Viron historian loppua ja kiistan jättäneen jälkensä myös EU:n ja Venäjän suhteisiin.

"Sitä voi pitää jopa EU:n hajoamisen alkuna", Bäckman väitti.

Bäckman kritisoi jyrkin sanoin suomalaista mediaa väärän Viro-kuvan luomisesta ja "Viron apartheid-järjestelmästä" vaikenemisesta.

"Helsingin Sanomat on ehkäpä maailman venäläisvastaisin sanomalehti", Bäckman julisti. Presidentti Tarja Halosta Bäckman nimitti Viron "apartheidin" kummitädiksi. Tarja Halonen oli mukana Suomen delegaatiossa, kun Viro päätettiin ottaa Euroopan neuvoston jäseneksi vuonna 1993.

Kirjassaan Bäckman käsittelee suureksi osaksi sodan aikaisia tapahtumia Virossa ja Suomessa. Bäckmanin mukaan Suomesta on tähän asti puuttunut kokonaan tieteellinen sotahistoria.

Bäckman on saanut väitteillään Virossa paljon huomiota. Virolaismedia on lähinnä ihmetellyt miksi jälleen joku suomalainen hyökkää kirjoituksillaan Viroa vastaan.

Arvostettu The Economist -lehden Venäjän politiikan kommentaattori Edward Lucas ihmetteli Bäckmanin Virossa saamaa huomiota. Hän ironisoi Bäckmanin teesiä Viron itsenäisyyden menetyksestä. "Ehkäpä (Bäckman on oikeassa). Mutta ehkä Viron pyyhkii pois tsunami tai ehkä sen kolonisoivat jättiläishämähäkit", Lucas kirjoitti.

Suomenkielisen kirjan julkaisee virolainen kustannusosakeyhtiö Tarbeinfo, jonka johtaja Vladimir Iljaevitš työskenteli Viron suojelupoliisin mukaan KGB:ssä vuosina 1983–88.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.