lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Suomalaista luksusta koulutuksen massamarkkinoille

29.12.2009

JARMO MATILAINEN HS

Ekaluokkalainen Donna näytti Kannelmäen ala-asteella Helsingissä, miten matematiikkaa opetellaan palikoitten avulla 1989. Peruskoulua moitittiin yhä keskinkertaisuuksia tuottavaksi.

Ekaluokkalainen Donna näytti Kannelmäen ala-asteella Helsingissä, miten matematiikkaa opetellaan palikoitten avulla 1989. Peruskoulua moitittiin yhä keskinkertaisuuksia tuottavaksi.

"Maailmalla on kova kysyntä kunnon koulutuksesta. Ja Suomella on nyt siinä hyvä maine", johtaja Risto E. J. Penttilä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta EVA:sta sanoo. Hän on ideoinut suomalaisen kansainvälisen koulun, jonka työnimi on Finnish International School FIS.

Penttilän tarkoituksena on levittää suomalainen peruskoulu kaikille halukkaille englanninkielisenä.

Mukana kouluviennin ideoinnissa ovat myös tanssija ja tutkija Mia Keinänen ja yrittäjä Marko Parkkinen.

Parkkinen kehuu olleensa perustamassa jo 17:ää yritystä.

Palveluvienti pitäisi saada hänen mukaansa vihdoin vauhtiin, mutta "ei Suomesta ainakaan ravintolakulttuuria kannata lähteä viemään".

Kolmikon mukaan suomalaisen koulun maailmanvalloitukseen tarvitaan myös bisnes-otetta, toki yhteistyössä viranomaisten kanssa ja laajalla pohjalla.

Ruotsissa vastaava hanke on jo pitkällä.

Tavoitteena on viedä "luksusta ja laatua massamarkkinoille" yksinkertaisella konseptilla.

Penttilä vertaa mallia Ikeaan: Suomi-koulu olisi joka paikassa samannäköinen ja helposti tunnistettavissa.

Alkuun värvättäisiin suomalaisia opettajia, mutta myöhemmin opettajat voisivat olla myös paikallisia.

Unescon arvion mukaan maailmalla tarvittaisiin lähes kaksi miljoonaa opettajaa lisää, jotta kaikki maat saisivat lastensa perusopetuksen kuntoon vuoteen 2015 mennessä.

Suomalaisesta peruskoulusta voitaisiin viedä korkeasti koulutettujen opettajien lisäksi opetussuunnitelmakin osittain, kouluvuosien ja -päivien rakenne, kouluruokailu ja jopa oppikirjatkin.

Lisukkeena koulupäivään leivottaisiin mukaan liikunta.

Ensimmäisiä mahdollisia kohdemaita ovat Venäjä, Kiina ja muut Aasian maat.

Kouluja pyörittäisi säätiö tai yksityinen, sosiaalinen yritys.

Rahoituslähteitä olisivat yritykset, maiden hallitukset ja lasten vanhemmat.

Kehitysmaissa kyseeseen tulisi myös kehitysapu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.