26.6.2009 21:31
"Ehkä asiat ovat niin hyvin, ettei lehdelle ole huutavaa tarvetta", sanoo Voltti-lehden päätoimittaja Sari Virtanen.
Seksuaalivähemmistöjen etujärjestön Setan alta yksityiseksi kaksi vuotta sitten siirtynyt lehti on jo jonkin aikaa ollut vaikeuksissa. Ellei tilaajia tule lisää, lakkauttaminen uhkaa syksyllä.
"Ehkä asiat ovat niin hyvin, ettei lehdelle ole huutavaa tarvetta", pohtii päätoimittaja Sari Virtanen. "Toisaalta koko kenttä on niin pahasti sirpaloitunut, että yhtä nimittäjää lukijakunnalle ei ole."
Voltin edeltäjä Seta-lehti perustettiin 1975. Paria vuotta aikaisemmin homoseksuaalisuus oli vielä ollut rikos. Siihen aikaan oli täysin pöyristyttävää, että miehet tapailivat toisiaan romanttisissa merkeissä. Naisista puhumattakaan.
1990-luvulle tultaessa haluttiin päästä eroon 1970-luvun pönötyksestä, ja Seta-lehdestä tuli Z-lehti. Virtasen mukaan silloin vallalla oli "homoghettoajattelu": positiivinen käsitys siitä, että Helsingin Kallio on turvasatama seksuaalivähemmistöille.
2007 Seta joutui luopumaan Z-lehden julkaisemisesta, koska Raha-automaattiyhdistys ei halunnut rahoittaa lehteä. Kun julkaisijaa ei löytynyt, Virtanen ja pari muuta päättivät tehdä siitä yksityisen.
Lehteä on kiitelty: se sai juuri Suomen aikakauslehdentoimittajien liiton palkinnon. Myyntiä ei vain ole ollut tarpeeksi.
Nykypäivänä aikakauslehtiä tehdään esimerkiksi alle kaksivuotiaiden lasten äideille ja ylipäätänsä hyvin pienille kohderyhmille. Homous ei ilmeisesti ole enää riittävän yhdistävä tekijä, että se riittäisi aikakauslehden konseptiksi.
Homoja löytyy urbaanista city-sinkusta lapsia kaavailevaan lesbopariin ja maaseudulla tavallisesta elämästä haaveilevaan yksinäiseen mieheen. Se näkyy myös Voltin saamassa palautteessa.
"Lapsijutut on meille esimerkiksi kuuma peruna. Kun me kirjoitetaan lapsista, niin osa lukijoista sanoo, että nyt Volttikin tarjoaa perinteistä naisen roolia", Virtanen sanoo.
"Kaikki mikä heteroyhteisössä on perinteistä, meillä se on radikaalia."
Homoyhteisön sisällä on Virtasen mukaan myös paljon ristiriitoja, joita ei vain tuoda esiin.
"Homot on hyvin allergisia sille, jos joku tulee ulkopuolelta sanomaan, että kuinka pitäisi olla."
Kesä näyttää, mihin suuntaan lehden tulevaisuus kääntyy. Virtanen on toiveikas, että tilaajakampanjan avulla Voltti pysyy hengissä.
Gay Pride -marssi kokoontuu lauantaina kello 12.00 Helsingissä Senaatintorilla. Kello 13.30 alkaen puistojuhla Hakasalmen puistossa Finlandia-talon ja Oopperan välissä. www.voltti-lehti.fi
Radio Helsingin Jytäurpojen Gay Pride -lauantaina soitetaan homohyvää musiikkia Helsinki Priden kunniaksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi