lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Suomen musiikkiviennillä lupaavat näkymät

23.3.2010 10:39

Tatu Hiltunen

Disco Ensemble on yksi suomalaisen musiikin vientivalteista.

Disco Ensemble on yksi suomalaisen musiikin vientivalteista.

Suomalaisen musiikin vienti on kasvussa, arvioi vientiyhdistys Music Export Finland. Yhdistyksen teettämän tutkimuksen mukaan musiikkiviennin kokonaismarkkina-arvo vuonna 2008 oli runsaat 23,3 miljoonaa euroa, lähes 4 miljoonaa edellisvuotta enemmän.

Kaikki tutkimukseen osallistuneet yritykset uskoivat viennin kasvuun seuraavan kolmen vuoden aikana.

Musiikkiviennin arvoa on kasvattanut etenkin keikkamyynti ja muu konserttitoiminta. Merkittävimpiä vientimaita ovat entiseen tapaan saksankielinen Eurooppa ja Pohjoismaat.

Vuosina 2010–2011 suomalaisen musiikin vientiponnisteluja keskitetään etenkin Pohjoismaihin sekä Japaniin, Kiinaan ja Kiinan lähialueille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.