Suomessa älymystö on ruma sana

Suomalaisilla kulttuuri- ja tiedevaikuttajilla on ongelma. Heillä ei juuri ole yhteisiä kohtauspaikkoja tai keskustelufoorumeita, jotka yhdistäisivät eri aloilla toimivia ihmisiä.

Ei ole edes selvää, keitä tähän vaikuttajien joukkoon kuuluu. Muissa maissa puhutaan älymystöstä, mutta Suomessa se on ruma sana.

"Suomessa älymystö on sporadinen, sitä on siellä täällä. Kulttuurin perusrakenteesta älymystö – ihmiset, jotka ottavat asioista selvää ja näkevät vaivaa sen eteen – kuitenkin puuttuu", sanoo antiikin tutkija ja kääntäjä Arto Kivimäki.

Kivimäki korostaa, että älymystön olemukseen kuuluu myös yhteisöllisyys.

"Jos on olemassa tiedeyhteisö, samalla tavalla on olemassa kulttuuriyhteisö. Mutta miten älykön saa osaksi suomalaista yhteisöä? Yleensähän mielipiteitä kysytään poliitikoilta, misseiltä ja urheilijoilta."

Kivimäki ironisoi jo alkuvuodesta Parnassoon kirjoittamassaan kolumnissa, kuinka fyysistä kuntoa kehittäneelle urheilijoille suomalaiset suovat mielellään mitaleita ja palkintotontteja, mutta henkisten kykyjen kehittäjä leimataan porukan petturiksi – elitistiksi, joka nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää heitä tyhminä.

"Fyysinen ponnistelu nähdään ihan oikeana työnä, jossa on hikeä. Jos pinnistellään aivoja, sitä ei pidetä työnä, vaan sauvakävelyyn verrattavana pelleilynä."

Kääntäjä Stefan Moster sohaisi muurahaispesään viime vuoden lopussa, kun hän moitti kirjallisuuden Finlandia-raadin puheenjohtajana suomalaista kirjailijoita analyyttisyyden ja yhteiskunnallisen näkemyksen puutteesta. Myös Moster on sitä mieltä, että kulttuuri- ja tiedeväen analyyttistä keskustelua näkyy suomalaisessa julkisuudessa varsin vähän.

"Suomi on aika pieni maa. Myös media on erinäköinen kuin esimerkiksi Ranskassa tai Saksassa. Niiden maiden lehdistössä erilaiset mielipiteet tulevat automaattisesti esille."

Yhteiskunnallista keskustelua suitsii Mosterin mielestä myös suomalainen konsensusperinne.

Suomalaiset ovat esimerkiksi maansa historian tulkinnoista paljon yksimielisempiä kuin monet muut Euroopan kansat, Moster väittää.

"Itä-Euroopassa ei ollut vapautta moneen vuoteen, ja siellä keskustelulla on aivan erilainen relevanssi kuin täällä. Myös Saksassa keskustelun tarve on ollut vahva maan ongelmallisen historian takia."

Suomen historiassa on kuitenkin myös painolasteja, jotka hillitsevät julkista keskustelua, Arto Kivimäki arvioi.

"Ehkä meillä on vielä isonvihan synnyttämä pelko takaraivossa. On olemassa pelko siitä. Jos joku ajattelee eri tavalla kuin muut, sitä pidetään jollain tavalla vaarallisena."

Mosterin mielestä suomalaisessa kirjallisuudessakin on verraten vähän yksinäisiä ajattelijoita tai totuuden etsijöitä joita Ranskan kirjallisuus ja saksalainen kerrontaperinne on täynnä.

Kivimäestä Suomessa ei ole älyllisen ajattelun perinnettä.

"Olemme jääneet sille tasolle, ettei kenenkään sovi ajatella enemmän kuin kuuluu yleiseen mielipideilmapiiriin – vaikka luterilainen ajattelu tähtäsi syntyessään siihen, että ihmisten pitäisi voida ajatella itse ja muodostaa oma käsityksensä Raamatusta."

Suomalaisessa kulttuurissa eri mieltä oleminen on loukkaus, Kivimäki tuumii. Siksi toiset huomioon ottavan ihmisen on vaikea ottaa esiin poikkeavia näkemyksiä.

"Erilaisia näkökulmia esiin nostava henkilö on joko vänkääjä tai tehoton pohdiskelija."

Moster pitää tärkeänä, että kulttuurin ja tieteen vaikuttajat eivät pelkästään kommentoisi yhteiskunnallisia ilmiöitä, vaan kyseenalaistaisivat todellisuuden eri tulkintatapoja.

"Hyvin yksinkertainen esimerkki on suomalainen viinakeskustelu. Poliittisen pragmatismin ratkaisu ongelmaan on, että nostetaan veroja muutamalla prosentilla, jotta saadaan kulutus laskemaan muutaman prosentin. Mutta kysymys siitä, miksi ihmiset juovat, unohtuu kokonaan."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi