27.2.2010 20:13 | Kommentit
Vilma Timonen Quartet sai historian ensimmäisenä kanteleella Etno-Emman.
Kantele on nyt vahvassa myötätuulessa. Kansallissoittimen arvokasta viittaa pitkään kantanut soitin on uuden tulemisensa ja kehittymisensä myötä vapautunut, ja sillä esitetään nykyään kaikenlaista musiikkia.
Kanteleita myös tehdään ja myydään juuri nyt enemmän kuin koskaan. Lähes kaikki tunnetut kantelemallit viisikielisistä koneisto- ja sähkökanteleisiin ovat aktiivisessa käytössä, ja useat soitinrakentajat kehittelevät parhaillaan uusia malleja.
Sähkökanteleen kehittäjä Koistinen Kantele vie kaikenkokoisia kanteleita jopa ulkomaille.
Myös lapset ja nuoret ovat yhä innostuneempia soittimesta. Esimerkiksi viime kesänä Kanteleliiton valtakunnallisiin kanteleyhtyekilpailuihin ilmoittautui ennätysmäärä yhtyeitä, noin 300 soittajaa.
Vastikään järjestetyissä Emma-mittelöissä kantele saavutti historiansa ensimmäisen Etno-Emman. Sen nappasi Vilma Timonen Quartet levystään Forward.
"Olen ihan älyttömän onnellinen siitä, että Etno-Emma tuli nyt ensi kerta kanteleelle. Nuorille soittajille on tärkeä viesti sekin, että kanteleella voi päästä televisioon samaan ohjelmaan PMMP:n kanssa", Vilma Timonen sanoo.
Lue lisää kanteleen menneisyydestä ja nykytilasta sunnuntain Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi