Suomirockin legendaarisin hirviö heräsi henkiin

Video: Sielun Veljet lavalla Ilosaarirockissa

Joensuu. Sielun Veljet eivät ensimmäisen elämänsä aikana tiettävästi koskaan – ainakaan Suomessa – esiintyneet stadionilla. Nyt se olisi yhtyeelle lasten leikkiä.

Lähes kaksi tuntia kestänyt ja encoreineen 25 kappaletta käsittänyt Veljien paluukeikka loppui stadionhenkisesti ilotulitukseen, jonka rytmiikka oli ajoitettu yksiin viimeisenä encorena kuullun Tuomari Nurmio -lainan Huda Hudan kanssa.

Tämä oli maailmanluokan meininkiä.

Tässä piilee myös Sielun Veljien paluun suurin paradoksi: yhtye perustettiin aikoinaan tarkoituksellisen pieneksi yhtyeeksi, jonka ei ollut tarkoitus edes levyttää. Osittain yhtye oli vastalause sille, että Ismo Alangosta oli tullut omasta mielestään liian suuri tähti Hassisen Koneen keulakuvana.

Sielun Veljien tehtävä oli haistattaa tähteydelle – ja tähteydellä – pitkät. Sittemmin, kun Veljistäkin tuli tähtiä, missiota on ollut pakko hieman tarkistaa.

Lapset-kappaleen hypnoottisen hokeman mukana Laulurinteen lavalle ei astellut neljää tähteä, vaan neljä supertähteä. Ja taas toisaalta: Tuskin koskaan on samassa paikassa yli 20 000 ihmistä tanssinut ja huutanut hurmoksessa yhtä omituisen ja epäkaupallisen rockmusiikin tahtiin.

Veljien paluun soisi saavan jatkoa jo pelkästään siksi, että Alangon ja Jukka Orman lavakemia ja keskinäiset kitarataistelut ovat yhä rockviihdettä parhaimmillaan. Karismaattiset miehet ovat viisikymppisiksi poikkeuksellisen vetreässä kunnossa, ja heillä on edelleen kyky ottaa fyysisesti haltuun isokin tila – silloin kun tilanne sitä vaatii.

1980-luvulla Alangolla oli tapana oksentaa Veljien keikoilla vaivihkaa kaiutinkaapin taakse, mutta sittemmin treenitahti lenkkipolulla esikuva Emil Zatopekin hengessä lienee kasvanut. Jos lavalla lähes jatkuvassa vimmatussa liikkeessä ollut Alanko oli hapoilla, sitä ei ainakaan huomannut.

Rytmiryhmä, basisti Jouko Hohko ja viileydessä vain Charlie Wattsille häviävä Alf Forsman, tyytyi laulavia kitaristeja pienempään visuaaliseen rooliin. Kaksikon musiikillinen akseli toimi kuitenkin kuin Pendolinon vessa; joustavasti, mutta varmasti.

Ilman Hohko–Forsman-akselin kitkatonta yhteispeliä Veljien rytmiikkakeskeinen paukutus olisi ollut mahdotonta saada toimimaan livenä, olkoonkin että suurimmassa osassa kappaleita myös Alangon ja Orman kitarat muistuttivat enemmän lyömä- kuin kielisoittimia.

Keikan jälkeen yleisöstä kuului pari pettynyttä kommenttia, että "sekoilua olisi voinut olla enemmän". Laulurinteellä todellakin nähtiin paitsi yksi Veljien uran suurimmista, myös perinteisimmistä vedoista: Neljä jätkää, jotka soittivat kitaroita ja huusivat kuin henkensä edestä – sen sijaan että olisivat käyttäneet puolet keikka-ajasta tipitii-tansseihin, loitsuamiseen tai näytelmien esittämiseen. Tai edes kaatuiluun. Kuten silloin joskus.

Sen sijaan saimme täyslaidallisen isoäänistä, mutta romuluista rockia, joka pursusi hittejä ja hyvää mieltä. On mulla unelma- ja Emil Zatopek -kappaleiden aikana osa ympärilläni olevista ihmisistä yksinkertaisesti sekosi. Ilmassa lentäviä kyynärpäitä, nyrkkejä ja sylkisuihkuja väistellessä mielessä kävi, ettei spektaakkelin suurimpia yllätyksiä olleet asiat, joita nähtiin ja kuultiin, vaan se, mitä ei nähty ja kuultu.

Veljet ovat olleet aina – omienkin sanojensa mukaan – "monimielinen yhtye", mutta esimerkiksi yhtyeen toistaiseksi viimeisimmän albumin, Softwood Musicin, akustisia ja Intia-sävytteisiä psykedelianumeroita ei tainnut kajahtaa Joensuun kesäyöhön ainuttakaan. Yllättävää oli sekin, ettei yhtyeen suurimpiin hitteihin kuuluvaa Kuka teki huorin? -kappaletta kuultu.

Tunnelman intensiivisyydestä kertoo jotain, että näihinkin huomioihin havahtui vasta keikan jo lähes päätyttyä.

Vinski Viholaisen upean valaistuksen keskellä Laulurinteellä mellasti yhtye, joka oli kasvanut kokoa sekä maineessa että suosiossa, mutta joka ei kuitenkaan ollut "tavistunut".

Nykyään Veljet ovat kenties "vain" rockbändi, eivätkä enää shamaanilauma, mutta ainakin he ovat jumalattoman hyvä rockbändi.

Todennäköisesti paras, jossa yksikään sen jäsen on tähän mennessä soittanut.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi