lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Suora oopperalähetys New Yorkin Metropolitanista valloitti suomalaiskatsojat

12.10.2008 9:23

Jenniina Nummela

Tennispalatsin kolme salia täyttyivät viimeistä paikkaa myöten. Ennen näytöstä yleisö sai katsoa livekuvaa Metropolitan-oopperatalosta.

Tennispalatsin kolme salia täyttyivät viimeistä paikkaa myöten. Ennen näytöstä yleisö sai katsoa livekuvaa Metropolitan-oopperatalosta.

Ihmeellinen on suoran lähetyksen voima. Kun New Yorkin Metropolitan-oopperan suorat oopperalähetykset elokuvateattereihin saapuivat lauantai-iltana Suomeenkin Richard Straussin Salomen myötä, ihmiset taputtivat yhdessä newyorkilaisyleisön kanssa – vaikka Karita Mattila, Juha Uusitalo ja muut tähdet eivät tietenkään voineet heitä kuulla.

Näin tapahtui tiettävästi useassakin suomalaisessa elokuvateatterissa ja epäilemättä ympäri maailmaa.

Suoria oopperalähetyksiä lähetetään Metropolitanista jo lähes 30 maahan ja lähes tuhanteen elokuvateatteriin. Lippuja on tarjolla arvioiden mukaan jo lähes 200 000 kappaletta per lähetys.

Kaikki Suomen teatterit olivat täynnä, ja kysyntä oli kovaa muuallakin. Esimerkiksi Los Angelesin kaupungissa kymmenen elokuvateatteria näytti Salomen ja Los Angeles Times raportoi asiasta näyttävästi.

Suomen teattereissa oltiin kuin oopperassa, jopa fiinimmin.

Muutama viikko sitten seurasin Salomen ensi-iltaa paikan päällä New Yorkissa ja mutustelin ennen esitystä Metropolitanin arkisen kahvilapisteen kauhtunutta sämpylää.

Finnkino puolestaan oli varannut elokuvayleisölle "coctail-loungen", jossa sai ostaa 11 eurolla lautasellisen kivoja pikkupaloja ja seitsemällä eurolla kuohuviinilasin tai isommalla rahalla jotain kalliimpaa.

Perus-newyorkilainen oopperassakävijä tuskin moista hintaa maksaisi näillä valuuttakursseilla. Mutta tokihan tarjoilutilan valkoiset pöytäliinat ja näyttävä kynttilävalaistus nostivat monien juhlatunnelmaa.

Suoran lähetyksen ohjaus onnistui erinomaisesti.

Toinen tähtisopraano, itsekin Salomen roolia laulanut Deborah Voigt juonsi elokuvayleisön illan tunnelmaan ja haastatteli erittäin lyhyesti Karita Mattilaa kansainväliselle elokuvayleisölle juuri ennen näytöstä.

"Let's kick ass", (potkitaan niitä perseille), Mattila sanoi Voigtille maanläheiseen tapaansa.

Kulissien taakse kurkistettiin myös aplodien aikana. Metropolitanin yleisö kiitti suu veressä kumarrellutta Mattilaa jälleen seisaaltaan.

Suomalaistähti oli taas uskomattoman raju vaatiessaan Johannes Kastajan (Juha Uusitalon) teloitusta ja suudellessaan tämän veristä irtopäätä.

Jürgen Flimmin ohjaus oli kuin uusi kameroiden vuoksi. Teräväpiirtolähetys oli aivan täynnä lähikuvia, joista saattoi laskea Mattilan ja muiden supertähtien otsajuonteet ja hikipisarat.

Raju Salome ei ole kaunis ooppera eikä kaunolaulua. Niinpä pääsolisteja ei myöskään yritetty mitenkään sievistellä lavameikeillä, vaan alkuvoimaisista suomalaistähdistä otettiin kaikki eläimellisyys ja fyysisyys irti.

Kuvanlaatu oli loistava, mutta solisteja nostettiin lähetyksessä Metropolitanin loistavan oopperaorkesterin kustannuksella. Herkät mikrofonit saivat solistien äänen myös aivan hieman säröytymään kovimmissa koitoksissa. Sinänsä sekä Mattila että Uusitalo lauloivat taas hätkähdyttävän rajusti ja upeasti.

Suomalaisyleisön reaktio oli vaikuttunut.

"Luulin että suora lähetys olisi se juttu, mutta tämähän oli kuin valmis, loistavasti kuvattu elokuva! Menisin koska tahansa leffaan katsomaan tätä. Aplodivaiheessa tuli toki ulkopuolinen olo, kun näytettiin New Yorkin yleisöä", sanoi arkkitehti Henri Palmqvist.

"Tämä on kuin uusi taidemuoto", arvioi Ari Marjavuo Helsinki Missiosta.

"Fyysisyys korostui lähikuvissa. Nyt sitä vasta näkee miten hirveästi laulajat tekevät työtä. Se hiki, huohotukset, kaikki", sanoi Päivi Lehtonen-Palmqvist.

Paljon puhuttu sekunnin alastonkohtaus oli ratkaistu niin, että kuva näytti seitsemän hunnun tanssin huipennuksessa Salomen himokasta isäpuolta, ei alastonta Mattilaa.

Näin huomio saattoi kiinnittyä itse taiteeseen.

Eurooppalaista katsojaa ratkaisu saattoi hämmentääkin.

Vaikka hetkellinen alastomuus sensuroitiin "perheystävällisessä" elokuvateatterilähetyksessä, niin Johannes Kastajan verinen irtopää ja sen suutelu nostettiin lähikuviin sitä useammin.


Vesa Sirénin arvio kokonaisuudessaan maanantain lehden kulttuurisivuilla

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.