27.8.2009 11:06
Presidentti Urho Kekkonen (vas.) ja KGB:n kenraali Viktor Vladimirov kalastamassa entisessä Neuvostoliitossa marraskuussa 1980. Tuolloin Vladimirov ei enää ollut salamurhaosaston päällikkönä, vaan oli vaihtanut KGB:n osastoa.
Suomen presidenttien ja huippupoliitikkojen läheinen tuttavuus Viktor Vladimirov työskenteli KGB:ssä sabotaasin ja salamurhaosaston päällikkönä 1960-luvun lopulla. Vladimirov muun muassa johti Kanadassa operaatiota, jossa oli tarkoitus murhata Suomesta Kanadaan 1961 loikannut KGB:n majuri Anatoli Golitsyn, kertoo tänään torstaina julkistettu Suojelupoliisin historia "Ratakatu 12".
Viiksekkäänä herrasmiehenä tunnetun Vladimirovin taustoja valottaa historiikissa tutkija Kimmo Rentola. Rentolan mukaan Golitsynin salamurhasuunnitelma kuitenkin epäonnistui samoin kuin toisenkin loikkarin samanaikainen murhaaminen samana vuonna 1967.
Viktor Vladimirov oli myöhemmin kahden presidentin Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston tärkeä tietolähde, jopa ystävä. Molemmat tiesivät Vladimirovin olevan KGB:n kenraali, mutta hänen aiemmasta työstään "märkien juttujen" osastolla heillä tuskin oli aavistustakaan.
Tieto Vladimirovin urasta salamurhaosastolla on tullut länsimaiden tiedustelupalvelujen neuvostoloikkarien kertomuksista, mutta vasta KGB:n organisaatiokaavion julkaisu venäläisessä tietokirjassa vuonna 2004 varmisti asian, Rentola katsoo.
Vladimirovin tausta "märkien juttujen" parissa toi Suomeen muitakin saman osaston miehiä, jotka onneksi täällä suuntautuivat tavalliseen vakoiluun. Yksi heistä oli Aleksei Savin, joka värväsi palvelukseensa toimittaja Mats Dumellin, Supon historiikki kertoo.
Vladimirov palveli Suomessa kolmena kautena erilaisissa KGB:n peiteviroissa lähetystösihteerinä 1950- ja 1970-luvuilla sekä ministerineuvoksena 1977–84. Vladimirov kuoli 1995.
Jaakko Laakso "Jan" – KGB:n kanta-asiakas 27.8.2009
KGB:n peitenimi suojasi montaa suomalaista 27.8.2009
Martti Manninen oli ehdolla Supon päälliköksi 27.8.2009
KGB epäili Ahtisaarta virolaisten auttamisesta 27.8.2009
Supo käytti kaksoisagentteja NL:n ja Saksan vakoilua vastaan 27.8.2009
Tutkija Kimmo Rentola: Supo liittoutui lännen kanssa 27.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi