Surffausta ja sukeltelua kuohuvassa kulttuurihistoriassa Uusi Myllyteatteri tekee Suomenlinnassa postmodernia teatteria barokin hengessä

Martin Crimpin näytelmä

Tapaus A on intensiivinen pienoisdraama naisesta, joka tahtoo olla tähti astumatta koskaan näyttämölle ja alistumatta latteisiin henkilökuviin.

Se on myös hurja spektaakkeli palavasta halusta toteuttaa kaikkien unelmat, joutumatta itse paljastamaan edes omaa nimeään.

Näytelmän päähenkilö on yksinkertaisesti A niin kuin Anne tai Annie, tai kenties kysymyksessä on uusin automerkki tai muotihuume, täydellinen ominaisuuksiltaan.

A loistaa, mutta poissaolollaan.

Crimpin näytelmä surffaa aikamme keveässä pintavaahdossa ja sukeltaa syvälle eurooppalaisen kulttuurihistorian kerrostumiin. Suomenkielinen kantaesitys kolme vuotta sitten Kansallisteatterin Willensaunassa oli katsojan mielikuville tilaa jättävä pelkistetyn moderni teatterileikki. Myllyteatterin tulkinnassa lähes kaikki on toisin, mutta lopputulos miltei yhtä tehokas.

Aluksi on syytä ylistää uuden teatterin löytämää uutta teatteritilaa. Myllyteatteri on saanut nimensä Suomenlinnan Tenalji von Fersenin kätköissä olevasta vanhasta myllysalista, joka on kuin luotu teatteritilaksi. 1700-luvulta peräisin olevan korkean holvikupolin kattama sali jäsentyy luonnostaan näyttämöksi ja katsomoksi.

Eikä näissä puitteissa ole lainkaan kummallista, että Prahan, Wienin ja Pariisin kaduilla seikkaileva näytelmä on saanut ulkoiseksi ilmeekseen rehevän barokin.

Ohjaaja Miira Sippolan analyysi on pätevä. Eikö länsimainen kulttuuri ole tehnyt monessa mielessä täyden kierroksen ja palannut barokin henkeen.

Aili Ojalon hurjasti, mutta pieteetillä lavastamassa ja puvustamassa epookkirevittelyssä pelataan loputonta roolipeliä ja esiinnytään julkean itsetietoisesti sekä yleisölle että videokameralle.

Media on kuitenkin menettänyt Jumalan aseman. Siellä haastatellaan vain silminnäkijöitä, niitä jotka jo ovat jääneet jälkeen. Paikan on anastanut lumoavan mystinen A, joka kykenee kokemaan kaiken, kaikkialla ja kaiken aikaa.

Lopussa esitykseen ilmaantuu pyrkimys dekonstruoida A myös omana itsenäisenä persoonanaan. Se sisältää omat sympaattiset piirteensä, mutta tulkinta ei tavoita enää samaa terävyyttä.

Myllyteatterin

Tapaus A on joka tapauksessa kokemisen arvoista teatteria ja hyvä syy lähteä syysretkelle Suomenlinnaan.

Lauri Meri

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi