20.7.2009 7:53
Killing Joke maalaili tummia kuvia Ilosaarirockin päätöspäivänä.
Englantilainen Killing Joke toi tuulahduksen luomusynkistelyä Ilosaarirockin aurinkoiseen ja rauhaisaan sunnuntai-iltaan. Pitkän linjan yhtye ei kysellyt hyvän menon perään, vaan laulajansa Jaz Colemanin johdolla se maalaili kuvia katastrofeista ja suursodista.
Killing Joken musiikki on velkaa muun muassa jamaikalaiselle dubille, mutta se on kahlinnut vahvan rytmipohjan jankkaavaksi, ahdistuneeksi jälkipunkiksi. Tummanpuhuva maailmanlopun disko toimi myös aurinkoisessa ulkoilmassa.
Koko festivaalin kenties riemukkain väripilkku koettiin heti Killing Joken jälkeen, kun nigerialainen Femi Kuti näytti Positive Force -yhtyeineen, mistä afrobeatissa on kysymys.
Konsertin anti oli raikasta kuin kulho hedelmäsalaattia. Eloisat torvet ja perkussioiden rikastuttama soundi saivat aikaan kertakaikkisen iloista svengiä.
Festivaalin pahin pettymys sattui sunnuntaille, kun nopeaa hardcorea ja reggaeta yhdistelevä crossover-veteraani Bad Brains Washingtonista soitti Ylex-teltassa.
Reggae-osiot kajahtelivat vielä hienosti, mutta nopeat punkpyrähdykset ja thrash-riffit osoittivat kiusallisesti, ettei aikoinaan alkuvoimainen yhtye ole enää vedossa. Laulaja H.R. muistutti enemmänkin höpöttelevää papparaista kuin hc-vokalistia.
PMMP kruunasi Ilosaarirockin lauantain 19.7.2009
Ilosaarirock sujunut rauhallisissa merkeissä 18.7.2009
Apocalyptica korvaa keikkansa peruneen Maximo Parkin Ilosaaressa 18.7.2009
Ilosaarirock riuhtaistiin käyntiin aloitusklubeilla 18.7.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi