28.11.2007 20:51
Tapani Kokon veistoksia Etelä-Karjalan taidemuseossa. Kuvassa veistos "Taivas ja maa II", 2002.
Lappeenranta. Kuvanveistäjä Tapani Kokon puiset fallokset herättävät vilkasta keskustelua Lappeenrannassa. Kaupungissa pohditaan, sopiiko Kokon viime sunnuntaina avattu näyttely lasten silmille.
Etelä-Karjalan taidemuseon Mielen teatteri -näyttelyssä on esillä Kokon teoksia vuosilta 2002–2007. Veistosten toistuva aihe on pieni mies ja hänen valtava erektionsa.
Suurin puupenis ei edes mahtunut pystyyn saliin, vaan se piti asettaa lattialle kyljelleen.
Lappeenrannan vastaava koululääkäri Marita Räsänen ei veisi esimurrosikäistä näyttelyyn, sillä hänen mukaansa erektion näkeminen ei ole hyväksi nuorelle lapselle.
"10–13-vuotias on niin herkässä iässä", hän sanoo. "Murrosikäinen pystyy varmaan tuollaisen käsittelemään."
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa lasten ei kuulu nähdä aikuisen miehen erektiota.
Cacciatore kommentoi sanomalehti Etelä-Saimaalle, että aikuiselle seksuaalisuuteen pohjaava taide voi olla hauskaa ja terapeuttista, mutta yläasteikäinen on herkkä ja haavoittuva.
Monet opettajat eivät haluaisi viedä koululaisia veistosten äärelle. Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willbergin mukaan jokaisessa koulussa päätetään itse, onko näyttely sovelias koululaisryhmille.
Taiteilijan itsensä mielestä veistokset sopivat hyvin myös lasten nähtäviksi, eikä hänen tapansa käsitellä seksuaalisuutta ole missään nimessä pornoa.
"Näyttelyissä on ennenkin käynyt koululaisryhmiä ja ryhmiä päiväkodeista, eikä siinä ole koskaan ollut mitään hämmennystä", Kokko sanoo.
"Ehkä Jokelan tapahtumien takia lapsien ja nuorten suojelu on nyt niin pinnalla."
Kokko huomauttaa, että ulkomainoksissa vilisee paljastavia kuvia, mutta vain harva niihin puuttuu.
Taidemuseossa ollaan hieman ymmällään teosten vastaanotosta. Museotoimenjohtaja Päivi Partasen mielestä näyttelyyn pitäisi tutustua ennen kuin sen tuomitsee.
"Kokon näyttelyssä on hyvin iloinen ja riehakas tunnelma", Partanen sanoo.
Partanen ei halua asettaa näyttelylle ikärajaa. Kokon veistokset ovat Lappeenrannassa esillä helmikuun puoleenväliin saakka.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi